Masennus. Miten raastava tila ja miten moninaiset syyt vaikuttavatkaan sen syntyyn. Joku on joskus sanonut, että masennus juontuu menneisyydestä, ahdistus tulevaisuudesta, ja olen tätä tahollani jäänyt pohtimaan. Koen oman kokemukseni kautta samaistumista tähän väittämään, vaikka ymmärrän toki etteivät syyt ole aina kuitenkaan niin yksiselitteisiä. Oman masennukseni juuret olivat näin jälkikäteen ymmärtäen pitkälti tiedostamattoman mielen tunnekuormassa, johon en valitettavasti aiemmin löytänyt suoraa väylää päästä käsiksi. Tämän keinon löysin vasta myöhemmin aikuisiällä.

Tämä artikkeli on julkaistu Suomen NLP-yhdistyksen Mieli-lehdessä 3-4/2020. Onko auttaminen aina hyvästä? Millaisissa tilanteissa siitä voi olla enemmän haittaa; sekä auttajalle että autettavalle? Auttamisen psykologiaa monipuolisesti ja kokemuksellisesti artikkelissaan pohtii Maija Luomala.

Tämä artikkeli on julkaistu Suomen NLP-yhdistyksen Mieli-lehdessä syksyllä 2020. Silloin kun ihminen on innostunut jostakin, on hän usein myös hyvinvoiva. Oletko koskaan miettinyt mistä innostus on peräisin? Onko se sattuman sanelemaa kiinnostusta johonkin tiettyyn asiaan vai onko siinä jotain muutakin? Oletko innostunut samoista asioista kuin kaikki muutkin vai liittyykö innostukseesi myös uniikkeja piirteitä tai erityistaitoja, joista inspiroidut niin maan perusteellisesti?

Tämä artikkeli on julkaistu Mieli-lehdessä keväällä 2020. Ihmisellä on usein taipumus pyrkiä parempaan, voida paremmin ja olla onnellisempi edellisiin vuosiin ja olemassaoleviin olotiloihin verrattuna. Se, ehkä, onkin yksi ihmisyyden suurimmista voimavaroista ja kauneudesta: pyrkiä parempaan, luoda toimivuutta ja hyvinvointia sekä omaan että muiden elämiin. Ihminen haaveilee ja kehittää, keksii ja ratkaisee. Mieti miten suurenmoisia asioita on jo kehitetty ja kehitetään yhä – tarkoituksena luoda uusia mahdollisuuksia ja hyvinvointia.

Joissain asioissa ihminen ei tunnu muuttuvan. Ainakaan silloin, kun on kyse riippuvaisesta ihmisestä, joka ei hoida riippuvuuttaan vaan pakenee sitä jatkuvasti tai mahdollisesti kiirehtii elämäänsä kohti uutta tai vanhaa sijaistoimintaa haastavien ja kipeiden tunteiden kohtaamisen ja käsittelyn sijaan. On usein vain ajan kysymys, että milloin riippuvuudestaan jo hieman tietoisen tahdonvoima loppuu ja hoitamattomat haavat sinetöidään jälleen riippuvuudenmukaisilla laastareilla, mikäli niitä ei tosissaan lähdetä avaamaan ja käsittelemään. Riippuvuus voi olla mikä tahansa elämää hallitseva ja rajoittava tekijä. Se valtaa ja hallitsee kaikkea – myös ihmisiä riippuvaisen ympärillä. Elämä riippuvuuden kanssa on raskasta. Ja elämä riippuvaisen kanssa on raskasta. Ja miten paljon riippuvuus tai sen kontrollointi viekään energiaa kaikelta muulta elämältä. Sillä kun on taipumus isosti viedä merkityksellisyyttä kaikelta muulta ympärillään. Voin rehellisesti sanoa, että kilpailua riippuvuuden kanssa ei ole ulkopuolinen voittanut elämäni aikana vielä kertaakaan. Millaisiin riippuvuuksiin sinä olet elämässäsi törmännyt? Millaisia riippuvuuksia olet itsessäsi tai toisissa ihmisissä havainnut?

Tämä artikkeli on julkaistu Mieli-lehdessä syksyllä 2019. Otsikon kysymys voi ykskantaan tuntua vaikealta. Nykyään viha näyttäytyy itselleni pienempinä ärsyyntymisinä, mutta silti selkeinä tunnereaktioina entiseen verrattuna. Nuoruusvuosina viha tarkoitti minulle lähinnä raivokohtauksia ja suuntaus oli jokseenkin holtiton. Kun viha nousee, tuntuu se sekä fyysisenä että mielellisenä kuohuntana. Viha voi tuottaa impulssireaktion, jonka ilmenemismuodosta ei myöhemmin tunne ylpeyttä. Se, miten reagoidaan ja toimitaan vihaisena, on opittava ja opeteltava taito. Vihastumisen tunnistaminenhan on helppoa, eikö olekin? Kun tunnistaa vihan itsessään, voi seuraavaksi alkaa tarkastelemaan omia toimiaan ja säätelykykyjään. Hyvää tekee myös pohtia, että mitä vihastumisen jälkeen tapahtuu. Muuttuuko viha rakentavaksi vai hajottavaksi energiaksi tai sulloutuuko se mielen syviin kaappeihin odottamaan purkautumistaan – samalla sairastuttaen kehoa?

Iso osa nuorista tuntuu oireilevan ja tuntee olevansa hukassa elämänsä kanssa. Moni, nyt jo aikuinenkin on oireillut elämäänsä ennen aikuisuuteen siirtymistään. Lähes kaikille on nuoruusaika tuntunut enemmän tai vähemmän vaikealta ja nuorten masennuksen syyt ovat varmasti hyvin erilaisia. Vaikeimmat omassa nuoruudessani koetut tuntemukset olivat ne, jotka tuottivat itsetuhoisia ajatuksia. Toivetta siitä, että saisin hallitsemattomat tuntemukset vain pois päiväjärjestyksestä ja eliminoiduiksi. Toisaalta en tuntenut mitään. Ja samalla niin paljon. Liikaa jopa. Ne olivat niitä tunteita, jotka tuntuivat siltä ettei niistä päässyt irti ja siitä syystä uskoin vakaasti, että koko elämä tulee olemaan yksinäistä, hylättyä ja merkityksetöntä. Tällainen tunne voi olla nuoren masennuksen ja ahdistuksen pohjalla. Tiedän jotain tästä aiheesta, koska olin itse pohjattoman ahdistunut lapsuudestani asti. Itsetuhoisuuteni vei minut nuoruusvuosinani syviin masennuksen kouriin, jolloin hakeuduin väärään seuraan, päihteisiin ja itseni rankaisuun liikunnan ja ruoan kontrolloinnilla, enkä nähnyt ulospääsyä. Tunsin suurta yksinäisyyttä ja uskoin ettei kukaan välittänyt. Elin selviytymismoodissa. Tämä artikkeli on oma kokemukseni nuoruuden masennuksesta.

Jokainen fyysistä ja henkistä perheen sisäistä väkivaltaa kokenut tietää kuinka turmelevaa se on. Se korruptoi ajatuksen turvallisesta ja lämpimästä paikasta, jossa kaikilla on vapaus olla oma itsensä ja levätä. Kun koti muuttuu väkivallan mekaksi ja pelon sekä hyssyttelyn tyyssijaksi, jotain ihmisessä murtuu. Perheen välisestä dynamiikasta voi tuntua vaikealta keskustella tai avautua, koska suurin osa on kasvanut siihen ja sisäistänyt sen tavaksi elää. Voi vain olla outo ja ahdistava olo – ei sen kummempaa. Lapset usein tunnistavat näitä perheen sisäisiä vaikuttimia ja ilmaisevatkin asioita todennäköisesti, jos aikuisilla vain olisi aikaa kuunnella. ”Isi teki ilkeästi”. ”Äiti oli tuhma”. Lasten kuunteleminen ei kuormittuneissa perheissä valitettavasti ole välttämättä ensimmäisiä asioita tärkeysjärjestyksessä, vaan dynamiikan ylläpitäminen.

Ennen etsin ihmissuhteista jotain, joka sai minut tuntemaan oloni tietynlaiseksi. Ja kun tietynlaisuuden tunne suhteesta katosi, astuivat kuvioihin epävarmuudet, epäilys ja pakenemisenhalu – tapellen paikastaan läheisriippuvuuden kanssa. Läheisriippuvuus ei koskaan ole vain riippuvuutta, mutta myös pakenemisenhalua. Jos ihminen on jo siinä pisteessä, että tunnistaa läheisriippuvuutensa, on taustalla todennäköisesti myös toive jostakin muusta, kuten pakenemisen halusta erityisesti tuntemiaan tuntemuksia kohtaan, mutta suurella todennäköisyydellä myös suhteesta lähtemiseen ja muunlaiseen elämään. Läheisriippuvuuteen on liitoksissa paljon voimattomuuden kokemuksia yhdessä vastuunsiirron kanssa. Vastuunsiirrolla tarkoitetaan sellaista uskomusta, että joku muu hoitaisi nämä kipeät tunteet tai että ne hoituisivat itsestään tai suhdetta vaihtamalla. Ja jos suhde on epäterve, ei se hoida ketään. Läheisriippuvuuden hoito on omalla kohdallani ollut monisyinen matka, joka on johtanut siihen, että olen onnekseni päässyt eroon läheisriippuvuudesta ja saavuttanut sen mistä olen aina haaveillut: vapaudesta olla vahvasti minä.

Tämä artikkeli on julkaistu Suomen NLP-yhdistyksen Mieli-lehdessä (4/2019). Omien sietokykyjensä kehittäminen ja vaikeaksi koettujen tilanteiden klaaraaminen tässä muuttuvassa maailmassa on ainaista treenaamista vaativaa. Elämä on täynnä yllättäviä tilanteita, jotka voivat horjuttaa mieltä ja sitä, kuinka tasapainoiseksi elämän koemme. Saatamme tuntea yllätysten äärellä enemmänkin ehkä negatiiviseksi miellettyjä tuntemuksia, samalla tasapainosta haaveillen – kunnes sopeudumme uuteen tilanteeseen. Sopeutumisessa auttaa resilienssi, eli psyykkinen palautumiskyky. Miten saavuttaa tasapaino ja kehittää resilienssiä?

Elämässämme olemme tähän mennessä kohdanneet monenlaisia naisia ja tyttöjä. Omalta kohdaltani huonoimmat kokemukset ovat tapahtuneet ehkä nuoruudessani, jolloin itsekin olen ollut varsin epäkypsä, ymmärtämätön ja osaamaton. Näin aikuisuudessa viheliäisimmiltä ovat tuntuneet nimenomaan naisten taholta koetut petokset – pääasiassa esimerkiksi työn kautta ideavarkauksina tai yleisesti työn arvostamiseen liittyvissä tapauksissa (tai sen arvostamattomuudessa). Nainen, joka ei arvosta toisen naisen työtä tai odottaa hyötyvänsä toisen naisen osaamisesta, on itse ehkä kaikken eniten arvostuksen puutteessa. Naisilla vertailu ja riittämättömyys voivat nostaa päätään toistensa seurassa, etenkin, jos tuntee ulkopuolisuutta ja erillisyyttä. Uskon, että monelta naiselta on jäänyt uupumaan syvä feminiininen yhteys toisiin naisiin.

Sielukirjoittamisen vieraskynässä: Veera Jahn. Kirjoittaessani esikoiskirjaani "Paljon kaikesta", kävin läpi omia kipeitä asioitani kirjoittamalla. Vaikka en ollut aiemmin tutustunut tarkemmin Sielukirjoittamiseen, ymmärsin, että kirjaa kirjoittaessani oli enemmän kuin paljon kyse juurikin Sielukirjoittamisesta. En koskaan uskonut, että saisin kirjoitettua kirjan, puhumattakaan, että julkaisisin sellaisen. Niin vain Sielukirjoittamisen menetelmällä syntyi "Paljon kaikesta". Moni meistä unohtaa kuunnella omaa sisäistä pientä lastaan. Tuon lapsen hoivaaminen, kuunteleminen ja suojeleminen ovat avaimia voimaantumiseen kiireisessä yhteiskunnassa ja kirjoittaminen on terapiaa parhaimmillaan. Sinetöin tämän vieraskynätekstin kirjani luvulla "Sisäinen harmonia ja sielu", teoksestani "Paljon kaikesta".

En tiennyt sitä, mutta annoin itselleni uneksimisen lahjan aloittaessani Sielukirjoittamisen. Aloin nähdä unia melkein heti kirjoittamiseni käynnistyttyä. Ja unet ovatkin sittemmin olleet mitä mielenkiintoisempia! Ennen ajattelin, että en vaan näe unia, mutta tapauksessani se on ollut oire jostakin. Se on ollut oire sisäisestä lukkotilasta. Minulle uni on johdattelija. Se johdattelee usein mitä mielenkiintoisimpien tarinoiden kautta pakkautuneiden tunteiden ja tuntemusten äärelle. Entä, jos uni toimii kuin nerokkaana, tiensä tuntevana matkaoppaana sisäisten ihmeiden äärelle? Jos alitajunnassa on paljon esimerkiksi pelon läpikäymättömiä tunteita, pääsee öisin pelkotunteiden äärelle. Onko uni viesti niistä tunteista, joita on käsittelemättä? 

Uusi vuosi ja uudet mahdollisuudet – sitähän vuodenvaihde usein kuvastaa. Sitä, miten ihmisellä tuntuu yllättäen olevan, kuin taikaiskusta, monenlaisia mahdollisuuksia toteuttaa ja tehdä, haaveilla ja uneksia paremmasta elämästä, olemuksesta ja ihmisestä, ja kuinka entiset sisäiset ongelmat kuin sormia napsauttamalla kaikkoavat tieltä, jotta uutta voisi tulla tilalle. Uusi, mielenkiintoisempi ja vahvempi minä, joka viimein voisi olla ylpeä itsestään ja saavutuksistaan. Ongelmaksi muodostuu usein se, ettei mieli tunnu pysyvän kaikessa mukana tai omaavan oikeaa määrää taistelutahtoa ja tahdonvoimaa, minkä johdosta voi taas aloittaa saamattomuudesta syyttelemisen julman itsesyytöskierteen. On saamaton olo. Mistä voi johtua saamattomuus ja tavoitteiden asettamisen ongelmallisuus – tai tavoitteiden seuraamisen vaikeus?

Millaisissa hetkissä sinä tunnet olosi merkitykselliseksi ja onnelliseksi? Mitä se vaatii, että tunnet näin? Onko sinulla ominaisuuksia, joiden käyttämisellä olet tuonut apua tai hyötyä muille ja kokenut tämän kautta syvää merkityksellisyyttä? Tunnetko oikeasti onnellisuutta käyttäessäsi näitä kykyjä? Onko elämäsi niin kuin haluat sen olevan vai kaipaisitko siihen muutosta? Mitä oikeasti haluat elämältä? Elämä on äärimmäisen opettavainen matka. Siitä helpoimmasta päästä on oma elämänmatkani ollut kaukana, mutta vuosia sitten päätin löytää elämäni selitykset ja oivallukset pystyäkseni olemaan se, joka minun kuuluisi olla, koska jostakin syystä en ollut oikeastaan koskaan tuntenut eläväni sellaista elämää, jota halusin elää. 

Rakas äiti. Sinä aina autat, mahdollistat ja panostat pääasiassa muitten kuin itsesi hyvinvointiin. Se onkin jalo taito osata auttaa toisia ihmisiä, mutta kuitenkin itseään kuunnellen ja ilman, että auttaessaan lisäisi toisten ihmisten vastuuttomuutta omasta elämästään. Silloin kun on avuksi muille, paras apu monesti on henkinen tuki ja kuuleva korva. Käytännön apu, vaikka onkin usein paikallaan ja korvaamatonta, kerryttää nopeasti tekemisen taakkaa, joka ei oikeasti edes kuulu sinulle vaan muille ihmisille.

Vanhemmuuden sanotaan olevan yksi vaikeimmista lajeista. Monen vanhemman suulta on vuosien varrella kuultu sama kysymys: ”Miten tasapainoilla suhteiden, töiden, vastuiden ja omien unelmien välimaastoissa ”onnistuneena” vanhempana?” Silloin, kun lapsi on pieni, voi vielä tuntua suhteellisen helpohkolta tarjota perustarpeille tyydytystä ja hoitaa asiat niin sanotusti mallikkaasti ja huolenpidolla. Samalla voi hoidella kaikenlaisia muitakin asioita talonrakentamisesta omaan uraan ja koulutukseen, mutta tärkeintä olisi kuitenkin aina lapsentahtisuus välttyäksemme välittämästä eteenpäin merkityksettömyyden musertavaa voimaa. Vanhempi voi olla paikalla, mutta silti harvoin läsnä. Tällaisen olemisen tuntee ja sen viesti lapselle on, että: ”En ole tarpeeksi äidille tai isälle. Aina löytyy minua tärkeämpää tekemistä. Minä en ole kiinnostava. En ole ihme.”

Unen merkitys ja unen laatu on elämässämme valtava! Tiedän sen omakohtaisesta kokemuksesta historialtani haasteellisena nukkujana. Itseäni kiinnostaa kovasti se, että mistä uniongelmat ovat peräisin... Erilaiset nukkumisen vaikeudet ja uniongelmat heräilyineen ja nukkumisen pelkoineen ovat perin ikäviä sänkykavereita. Itse olen saanut apua unettomuuteen muutamasta toimenpiteestä, joista lisää tässä artikkelissa. Kuulostavatko seuraavat väittämät tutuilta? Yöllinen heräily tapahtuu useammin kuin harvemmin? Joskus nukahtaminen on kuin suuri kamppailu, joka päättyy lopulta turhautumiseen ja stressaantumiseen unenpuutteesta? Jos uni ei tule, sitä vaan tuijottaa kattoon ja kääntyilee sängyssään jatkuvalla syötöllä hermostuttaen mahdolliset muutkin vieressä nukkujat? Asioista märehtiminen loppuu ehkä vasta aamuyön tunteina, jos silloinkaan, ja märehtiminen on äärimmäisen raskasta yön pitkinä tunteina, kun seurana on yöllinen ahdistus? Kun viimein kello soi, on hyvin väsynyt ja huomaa nukahtaneensa vasta jotakuinkin juuri ennen kellonsoittoa? Ja jos menee myöhään nukkumaan, herää silti aikaisin?

Lähde mukaan Sielukirjoittamisen joulumatkalle! Tänä jouluna Sielukirjoittaminen tarjoaa itsekasvun joulukalenterin asteen syvempänä. Joulukalenterin avulla voit oppia lisää itsestäsi ja ajatuksistasi. Joka päivä aamulla klo 09:00 koko joulukuun ajan julkaisemme Facebook-sivullamme kysymyksen, joka voi herättää erilaisia ajatuksia ja mielikuvia. Voit vapaasti jakaa kokemuksesi julkaistavissa postauksissa kommentoimalla tai kirjaamalla vastauksiasi omissa oloissasi työkirjasi avulla. Oman tulostettavan työkirjasi voit tulostaa täältä. Muista vinkata joulukalenterista myös ystäviäsi!

Joskus on hyvä muistutella itseään siitä, ettei ole loppupelissä kenenkään pelastaja. Vasta, kun on onnistunut pelastamaan itsensä, voi alkaa pelastamaan muita. Siihen saakka pelastusyritykset ovat teennäisiä, vajaita ja uupumusta aiheuttavia. Vastuu oman elämän hallinnasta, ajankäytöstä ja kaikista muistakin elämiseen liittyvistä tunne- ja käytännön asioista kuuluu jokaisen aikuisen omalle kontolle, mutta voi kuinka usein tyrkkäämme niitä muiden kannettavaksi tai vastaavasti mieluusti nappaamme toisen vastuulla olevat asiat jalossa auttamistarkoituksessa. Joskus tosiaan otamme ihan jopa ohjat toisen ihmisen elämästä, koska "hän ei itse osaa paremmin". Mahdollistamme näin vastuuttomuuden olemassaolon, kantamalla huolta sekä korjailemalla toisen virheitä ja aikaansaannoksia, sammuttelemalla tulipaloja ja olemalla välikäsinä, järjestelijöinä ja henkisinä roskasaaveina. Alkoholinkäyttö voi muodostua ongelmaksi – paremmissakin perheissä.

Mietin tänä aamuna, että miten jonkun ihmisen tapaaminen voikin niin tuntua syöksevän elämää ihan väärään suuntaan ja kuinka tällaisten kokemusten jäljiltä voi jäädä tilalle haavoittunut ja turta ihminen? Ja kuinka työläältä tällaisen tapaamisen jäljiltä voikaan tuntua nousta takaisin omille jaloilleen, kun korvissa soi tyhjyys, silmissä vilisevät menneet hetket ja särkynyt sydän pulppuaa kipeää verta. Miten rikki toinen ihminen voikaan repiä – jo valmiiksi rikkirevityn? Petetyksi tuleminen satuttaa ja surusta toipuminen vie aikaa.  

Syyt Sielukirjoittamisen kurssille osallistumiselle ovat kaikilla erilaiset. Olemme keränneet tähän artikkeliin kurssille osallistuneiden syitä ja toiveita siitä, että miksi kurssille on päädytty. Sielukirjoittamisen kursseille osallistuvat niin naiset kuin miehetkin elämäntilanteesta, iästä, statuksesta ja mielentilasta riippumatta. Sielukirjoittamisen kautta halutaan edistää elämän mielekkyyttä, syventää itsetuntemusta ja keho-mieliyhteyttä. 

Yleisesti Sielukirjoittamisen pariin hakeudutaan, kun ollaan tosimielellä etsimässä apua tai ratkaisuja johonkin aiheeseen tai teemaan. Joku on joskus kysynyt, että miksei Sielukirjoittamista mainosteta esimerkiksi kirjoitusmeditaationa, koska kurssikokonaisuus on niin rauhoittava ja rentouttava. Sielukirjoittaminen on tosiaan rauhoittava, rentouttava ja stressiäkin vähentävä kurssikokonaisuus, mutta samalla sisältää äärimmäisen tehokkaan työkalun sitä tarvitsevalle. Tästä syystä emme voi tuoda sitä esiin vain kevyenä, rauhoittumista ja läsnäoloa lisäävänä menetelmänä, vaikka on sitäkin mitä suuremmassa määrin. Sielukirjoittamisesta on moneksi ja jokainen käyttää metodia itselleen sopivalla tavalla. Mutta koska metodi on kehitetty erityisesti sisäisen lapsen kanssa keskusteluyhteyden avaamiseen ja traumojen käsittelyyn, on huomioitava asianmukainen suhtautuminen asiaan.

Oletko tuntenut, että suoritat elämääsi vai nautitko siitä myös? Suorittajan vastaus on, että: ”teen paljon, koska tykkään tehdä”. Onko kyse tykkäämisestä vai enemmänkin opitusta tavasta elää? Samalla saatetaan kuitenkin valittaa ajan ja mahdollisuuksien vähyyttä, vaikka kyse on aina valinnoista. Jokaisella meillä on 24 tuntia vuorokaudessa. Tasapuolisesti. Kaikki me käytämme aikamme niiden asioiden parissa, jotka syystä tai toisesta näemme tärkeinä, ja jos emme näe niitä tärkeinä, mutta teemme niitä silti, onko silloin kyse esimerkiksi riippuvuudesta tai tunteiden pakoilusta, jonkin asian pelkäämisestä? Puhumme kyllä paljon, mutta saatamme lopulta tehdä hyvin vähän sellaisia asioita, jotka olisivat meille hyväksi tai jotka kehittäisivät elämäämme haluamaamme suuntaan. Ristiriitaisesti teemme taas monesti ihan liikaa sellaisia asioita, jotka eivät ole meille hyväksi tai itse asiassa jopa vievät meitä kauemmas itsestämme ja muista. Suoritamme. Teemme. Jatkuvasti ja kaikkea. Tunnistatko itsesi tai jonkun läheisesi tästä suorittajakuvauksesta?

Monille unien näkeminen on kiehtovaa ja avaa mielenkiintoista, uutta maailmaa silmillä näkemämme maailman lisäksi. Ennen en unimaailmalle osannut antaa oikeastaan minkäänlaista arvoa, kun en koskaan tuntunut näkevän unia. Ehkä saatoin kuitenkin niitä nähdä, mutta mikään ei oikein tipahtanut tietoisuuden tasolle enkä kyennyt täten niitä muistamaankaan. Ehkä olin jollakin tavoin ylpeäkin, etten nähnyt unia, mutta voi mistä jäinkään paitsi! Mitä unet tarkoittavat? Mitä unet kertovat? Mitkä ovat unien selitykset ja merkitykset? Unet ovat itselleni nykyään ennen kaikkea alitajuisen mielen vinkkejä ja ratkaisuja. Ne kertovat tilanteestani rehellisesti ja suoraan, samalla auttaen hoksaamaan meneillään olevia tunnetiloja ja tunnistamaan niitä. Unet tuntuvat nostavan tietoisuuteen sisältä kumpuavia käsittelemättömiä tunteita, joita ei syystä tai toisesta halua myöntää tai joita yrittää työntää pois tietoisuudestaan. Ehkä siksi, että niiden käsitteleminen tuntuisi tietoisen mielen mielestä liian vaikealta. 

Olen ollut melkoinen touhottaja, liikkeissäni nopeatempoinen ja helposti stressaantuva. Olen ollut pinnallinen, kaukainen ja erittäin huono pysähtymään. Olen käynyt ylikierroksilla ja ollut kaikin tavoin epävarma itsestäni – ja muista. Olen usein myös tuntenut oloni arvottomaksi. Ehkä juuri näistä syistä olen vienyt itseäni myös kauemmas merkityksellisistä asioista, hakenut draamaa ja pettymyksiä. Tätä en ole tietenkään tietoisesti tehnyt, mutta jostakin syystä tunsin vain "ajautuvani" ongelmasta toiseen ja elämä tuntui selviämiseltä ja taistelulta, vaikka aika ajoin tsemppasin itseäni eteenpäin, yrittämään vaan kovemmin ja positiivistumaan! Tietämättä, että tällä tavoin tulisin vain uupumaan ja taistelemaan tietoisen mieleni avulla vastaan tuulimyllyjä, jotka saavat voimansa tiedostamattoman mielen uumenista.

Oivalsin tänä aamuna muun muassa toisentahtisuuden. Parisuhteen toivova osapuoli alkaa herkästi ohjaamaan asioita etenemään haluamallaan tavalla ja aikataululla. Alkaa kontrollointi. On annettava tilaa myös toiselle edetä omaa tahtiaan. Entä, jos hallinnoinnin sijaan antaisikin asioiden mennä toisentahtisesti? Entä, jos luovuttaisin hallinnoimasta yhteistä elämää ja hallinnoisin vain omaani? Mitkä elementit ovat hyvän ihmissuhteen kulmakiviä? Elänkö omaa vai yhteistä elämää? Onko yhteisessä elämässä kyse kuitenkaan sen suuremmasta kuin vain omien elämien kohtaamisesta? Entä sitten, jos ne eivät enää tunnu kohtaavan?

Oivalsin, että olen auttamatta “liian vanha” elämään kontrolloivissa, rajoittavissa tai rajoittuneissa ihmissuhteissa. Eikä tällä tarkoiteta sitä, että antaako kumppani lähteä jonnekin, vaan sitä, millaisten rajoittuneiden ajatusmallien alaspainamina monet parisuhteissaan ja ihan jopa ystävyyssuhteissaan itse asiassa elävät. Kumppanille annetaan monesti valta toimia elämän säännöstelijänä, vaikka kyseessä voi olla toisen intohimo, elämänilo tai jopa -tarkoitus. Miksi kumppani sitten rajoittaa? Tai miksi kumppanin annetaan rajoittaa? Rajoittaminen lähtee omista peloista. En itse uskalla niin ei toisenkaan kuulu. Epäkelpo symbioosi.

Kirjoittaminen voi tuntua kaukaiselta ajatukselta, jos kirjoittamisen taito tuntuu olevan lukossa tai se ei vain syystä tai toisesta virtaa vapaasti. Kirjoittamisen vaikeus saattaa luoda paineita ja epätoivoa. Joillekin kirjoittaminen taas on hyvinkin luonnollinen tapa ilmaista itseään ja tunteitaan ja jos näin on, voi SIelukirjoittaminen olla ikään kuin kirjoittamisterapiaa. Itselleni kirjoittaminen tunneilmaisussa on aina ollut puhetta helpompi tapa ilmaista päänsisäistä maailmaa, koska kirjoittaessa saa rauhan ajatella ja myös tuoda asioita omatahtisesti julki. Monesti keskustelut ovat tuntuneet jopa liian nopeatempoisilta, mikä taas on tuntunut rajoittavan itseilmaisua luoden turhautuneisuutta. Kirjoittaminen voi parhaimmillaan olla turvallinen tapa saattaa omat tunteensa näkyväksi itselleen ja muille.

Mitä taistelua sinä käyt? Jokaisella meistä on oma taistelunsa ja jokainen taistelu on erilainen, sellainen, jota toisen voisi tuntua jopa mahdottomalta kestää. Joskus omakin taistelu on hyvinkin voimiavievää, mutta vaihtaisinko paikkoja jonkun toisen läpikäymään taisteluun? Taistelu voi olla henkinen tai fyysinen ja usein kumpaakin, kulkien käsi kädessä. 

Uusi ja vasta alkanut vuosi, siinä on taikaa. Uskon, että joulun aikaan on todella mahdollista hiljentyä, mennä syvälle itseensä, mielensä ja olemisensa syviin syövereihin tuntuvasti ja sitä kautta löytää suurempaa olemisen rauhaa. Tätä mahdollisuutta ei moni kuitenkaan tunnu käyttävän hiljentymiseen, vaikka lukuisat joululaulut niin kehottavatkin tekemään soidessaan vuosi toisensa jälkeen. Harva tuntuu käyttävän joulun ajan hiljentymiseen, itsensä tutkimiseen ja avaamiseen, vaan enemmänkin rauhattomuuden lisäämiseen ja omien ajatustensa ja tuntemustensa turruttamiseen eri tavoin. Omat ajatukset tai sisäiset tunnelmat voivat olla liian raskaita kohdattaviksi ja siksi joulu ja uuden vuoden juhlinta nykyisellään tarjoavatkin loistavat puitteet itsensä hylkäämiseen ja kaltoinkohteluun.

Haluaisin puhua joulusta ja siitä, miksei aihe tunnu sinällään vielä kovin hyvältä. Joulu ei oikeastaan milloinkaan (ihan viime vuosia lukuun ottamatta) ole ollut lämmin ja kotoisa. Aina on lähinnä keskitytty juoksemaan paikasta toiseen ja syöty syömisestä päästyään. Tällainen ei tunnu kovin houkuttelevalta, riittävältä eikä se ole varmaan tarkoituskaan. Jouluahmiminen tuo morkkiksen eikä joulua pääse pakoon oikein millään, ellei "strutsinomaisesti" työnnä päätään hiekkaan ja leiki kesää. Joulun sanotaankin olevan yhdesäoloa? Jos yhdessäolo ei ole oikeanlaista eikä ihmisiä toisiinsa lähentävää, niin miksi vaivautua? Ehkä yhdessäoleminenkin on pakoilua omista tuntemuksista? Ehkä kokoonnutaan yhteen ei niinkään syvästä rakkaudesta vaan tavasta ja koska "niin on aina tehty". Jopa velvollisuudesta ja tekemisen pakosta.

Jokin aika sitten mietin ja kuuntelin Pave Maijasen Elämän nälkä -kappaletta ja tunnustelin uudelleen sen voimaa näin vuosien jälkeen. Kuuntelin kyseistä kappaletta ehkä noin yläaste- tai lukioikäisenä ensimmäistä kertaa oikeasti sanoja kuunnellen ja laulu tuntui koskettavan jotakin minussa. Ja koskettaa yhä. Muistan kuunnelleeni laulua uudestaan ja uudestaan yrittäen ymmärtää ja imeä sen sanomaa itseeni. Ja olihan siinä sanomaa – enemmän kuin silloin varmaan edes ymmärsinkään. Laulua kuunnellessani silloin tunsin jonkinlaista syvää merkityksellisyyttä ja toisaalta sellaisen osan, joka oli kipeä, surullinen ja ahdistunut. Osa, joka jostakin syystä tuntui ymmärtävän, että mitä tarkoittaa elämänhalun menettäminen ja todella tuskainen olo. Elämänhaluttomuus ja tuskainen ahdistus, jolle ei löydy sanoja. 

Merkityksettömyys istuu syvällä. Se ei välttämättä suoranaisesti oireile, mutta vie voimia, jos ihminen kamppailee jatkuvissa sisäisen merkityksettömyyden tunteissa etenkin silloin, kun tekeminen loppuu. Siksi ehkä pidämme itsemme kiireisinä, koska merkityksellisyytemme ja joskus jopa koko yksinomainen elämän tarkoitus syntyy tekemisestä. Ja jos tästä kuvauksesta ei suoranaisesti tunnista itseään, niin jokainen tuntee ainakin yhden henkilön, joka ei osaa olla paikoillaan tai tekemättä mitään, jouten, "tyhjänpanttina". Mikä minun elämän suolani on? Tunnenko itsessäni usein tyhjyyden tunnetta ja että kaipaisin sisältöä elämääni?

Seksuaalisuus ja kaikki siihen liittyvä voi monen mielestä olla inhottava aihe, kun taas toisia se kiinnostaa kovastikin. Joku ehkä taas haluaisi ohittaa sen lähinnä olankohautuksella, toinen vihaisella tuhahduksella ja kolmas saattaa jopa fyysisesti voida pahoin – etenkin tämän artikkelin käsittelemistä aiheista, mutta myös meneillään olevista erilaisista tietoisuutta lisäävistä kampanjoista. On hyvä muistaa, että jokainen katsoo ja tarkastelee aihetta aina omasta näkökulmastaan ja omasta historiastaan käsin. Seksuaalisuutta usein piilotellaan ja ehkä siksi sitä pystytäänkin niin julmasti käyttämään vallan välineenä. Seksuaalisuuteen liittyy maassamme ja varmasti myös muualla maailmalla yllättävän paljon traumoja, pelkoa, epämääräisyyttä ja häpeää. Seksuaalisuuden osa-alueella häiriintynyt ihminen voi käyttää valta-asemaansa tai eteen sopivasti sattuvia tilanteita väärin muiden alistamiseen – pahimmassa tapauksessa lapsen väärinkohteluun. 

Kun puhutaan itsenäisyydestä, ajattelemme usein lähinnä ehkäpä maita ja maiden välisiä rajoja. Entä ihmisen oma henkilökohtainen itsenäisyys? Mitä se tarkoittaa ja miten itsenäisiä ja rajamme tuntevia oikeasti olemmekaan? Miten paljon rajojen ymmärtäminen ja tiedostaminen vaikuttaa elämäämme? Ohitatko herkästi omat tarpeesi toisten ihmisten vallan ja tahdon alla? Tarkoitan kysymyksellä sitä, että tuntuvatko toisten tarpeet ja halut vievän omat tarpeesi ja toiveesi aina taka-alalle ja toisaalta sinua itseäsi kauemmas elämästä, jota oikeasti haluat elää? Elätkö omia, ihan oikeutettuja tarpeitasi kuunnellen ja toteuttaen sellaisia asioita, joita oikeasti haluatkin toteuttaa? Vai suostutko toisten ehdotuksiin mukisematta rajasi itsekin ohittaen ja toiveesi sivuuttaen, oman itsenäisyytesi uhraten? Kenen elämää elät?

Tunnen usein kiitollisuutta, mutta nykyään erityisesti aamuisin ns. "ilman syytä", vaikka syitä on itse asiassa pilvin pimein. Nautin erityisesti rauhallisesta kodistani ja että olen turvassa. Ymmärrän turvattomuutta ja sitä miten herkästi ihminen jättää arvostamatta asioita, jotka tuntuvat itsestäänselviltä. Lapseni kysyi minulta taannoin, että: "Äiti, voiko ihminen olla aidosti onnellinen, jos ei ole kokenut kauheuksia tai menetyksiä?" Tämä on loistava – suorastaan nerokas – kysymys, johon ei varmaan löydy ihan suoraviivaista vastausta. Ehkä jonkinlainen vastaus kuitenkin. Onnellisuus on kiitollisuutta, eikö? Ainakin iso osa siitä, joten aloitetaan sillä.

Kerro minulle ahdistuksesta? Kerro, että mitkä ovat pohjalla olevat ahdistuksen syyt? Miten ahdistus pahenee? Mitkä ovat ahdistuksen oireet? Miten se haihtuu? Mistä apua ahdistukseen? On erilaista ahdistusta. Eri tasoista ja eri syistä johtuvaa. Ahdistuneisuuden alkuperä vaihtelee henkilön historian ja elämäntapojen mukaan. Elämäntavoilla tarkoitan esimerkiksi erilaisia selviytymiskeinoja tunteidenkäsittelyssä, opittuja käyttäytymismalleja tai vaikkapa turvallisuuden tunnetta tunneilmaisussa.

Anteeksianto voi tuntua helpolta tai sitten ihan kamalan vaikealta. Vaikeusasteen määrittää oikeastaan se, että miten ymmärtää syyt anteeksiantamiselle tai vastaavasti syyt ja selitykset tekojen/sanojen takana. Teoista/sanoista riippumatta on anteeksiannon vaikeus kiinni siitä, että miten hyvin tai syvällisesti kykenee ymmärtämään tekijän syitä ja lähtökohtia. Ei pelkkä "anteeksi" sanana mitään ratkaise vaan anteeksiantajan ymmärrys ja tiedostaminen sen takana. Kun ymmärrys asiaa kohtaan kolahtaa, voi anteeksianto olla seuraava luonnollinen askel. Anteeksianto voi olla tietoinen tai tiedostamaton prosessi, jossa ykskaks huomaa 'unohtaneensa' ennen niin kivuliaat asiat tai toisaalta yllättyvänsä siitä, ettei aihe enää tunnu samalta kuin ennen.

Joskus, tai oikeastaan jo aika pitkäänkin, olen toivonut todella kovasti, että totuus kaiken suhteen tulisi esille. Kaikella tarkoitan lähinnä itseni tuntemaa ja tietämää totuutta sekä totuutta maailmasta, sen ihmisistä ja yhteiskunnista sekä näiden toimintatavoista. Uskon, että totuudella on parantavia voimia jo pelkästään siitä syystä, että totuus on ihmisen luontainen tila. Toimimalla itsensä vastaisesti, epärehellisesti, moraalittomasti ja vääristä lähtökohdista, ihminen menettää hiljalleen sielunsa, eli sen osan itsestään, mikä tekee elämästä elämisen arvoista ja elämisestä itsessään arvokasta. Ja sielunsa menettänyt ihminen kykenee hirmutekoihin. Esimerkiksi shamanismissa puhutaan sielun pakenemisesta tällaisessä yksilössä.

37-vuotissyntymäpäivä tuntuu ihan hyvältä eikä ahdista yhtään, vaikka seuraava vuosikymmen häämöttääkin jo ihan nurkan takana. Ennen mietin, että 40-vuotiaana elämä on enimmäkseen varmasti tylsää ja että eläminen on "hoidettu" jo aiempina vuosina, mutta nythän elämä on vasta alkanut! Ei tosiaan ole tehnyt mieli palata menneeseen tai nuoruuteen, tästä ovat elämäntielleni eksyneet (ja omalla tiellään eksyneet) ihmiset pitäneet huolen. Joskus, kuten nytkin, tunnen kuitenkin surua menetetystä lapsuudesta ja nuoruudesta. Lähes saman tien kuitenkin keskittyminen nykyhetken mahdollisuuksiin sekä mielelliseen että keholliseen vapaudentunteeseen nostavat päätään, luoden välittömän helpotuksen aiemmasta menetyksen pistosta.

Ihmisyys on iso ja mahtava mahdollisuus toteuttaa hienoja asioita. On vaan monesti niin, että ihminen näkee pelkät puutteensa ja kyvyttömyytensä toteuttaa itseään ja omia haaveitaan – koska huomaa usein vain elämänsä puutokset. Puutoksista käsin toimiminen on vain jumiutuneista ajatusmalleista käsin puurtamista eikä mahdollisuuksien rikkaudesta voimien ammentamista. Tämä on perusta sille, kuinka vahvistaa intuitiota, tai oikeammin, kuinka luoda intuitiolle pohjan, jotta se voi vahvistua.

SIELUKIRJOITTAMINEN® on monen mielestä kiinnostava ja houkutteleva mahdollisuus sukeltaa oman tiedostamattoman mielensä puolelle. Useimmiten halutaan parantaa itsetuntemusta, mutta myös ihmissuhteita. Usein Sielukirjoittamisesta puhuttaessa, ensimmäinen sana tai toteamus on, että "pelottaa". Miksi omien syvimpien tunteittemme kohtaaminen sitten on niin pelottavaa? Ehkä osittain siksi, kun emme tiedä mitä tulee esiin, kestämmekö asioiden esiintulon tai voivatko ne viedä toimintakykymme? Nämä ovat monesti niitä ensisijaisia huolenaiheita. Haluaisimme mieluummin jonkun toisen kohtaavan omat tunnekiemuransa – esimerkiksi parisuhteessa, kuin että itse lähtisimme avaamaan itseämme.

Miksi me marmatamme tai nalkutamme, mistä se johtuu? Onko kyse esimerkiksi vanhemmilta opitusta tavasta vai persoonan ominaisuudesta tai luonteenpiirteestä? Mistä me nalkutamme, mitkä ovat tyypillisimpiä marmattamisen aiheita? Onko marmatuksesta jotain hyötyä tai haittaa? Millä tavoin elämä olisi parempaa, jos ei olisi pakko nalkuttaa aina kaikesta? Mm. näihin kysymyksiin vastasin Kodin Kuvalehden haastattelussa, joka saattaa herättää kysymyksiä vain yhden näkökulman esittävänä artikkelina. Siksipä pääset lukemaan kirjoituksen kokonaisuudessaan nyt tässä.

Ihmiset ovat erilaisia kuin miltä näyttävät tai antavat ymmärtää. Eivät varmasti pahuuttaan, mutta koska eivät vaan itsekään ymmärrä itseään. Ihmiset käyttäytyvät niin, koska heidän sisäinen ohjauksensa on autopilotilla. Toimitaan kyseenalaistamatta ja ajattelematta. Tämä on harmillista, koska jos autopilotin ottaa pois käytöstä, voi tehdä parhaimman palveluksen itselleen ja muille... Homousko yhteydessä kilpatanssiin? Epäilen. Homo-sana voi jo sinällään kääntää osan lukijoista kannoiltaan.

Tätä kappaletta (video alempana) kuuntelin ennen oman Sielukirjoittamiseni alkamista paljon. Kyseinen musiikkivideo edusti minulle vapautta ja kahleista irtaantumista. Myönnettäköön, että ihan ensimmäisenä ihastuin saksofoniin... Muistan, miten kuuntelin tätä heti kuuntelemasta päästyäni ja huomasin itsessäni heränneen voimakkaan toiveen jostakin – vapautumisesta tai irtaantumisesta... vaikeaa kuvailla tunnetta täsmällisesti, mutta se tuntui kuin kaipuuna kehossa, kaipuuna kadota videolla näkyvälle piilorannalle ja lentää peltojen yli...

On hassua miten jotkut ihmiset pysyvät yhdessä, vaikka suhde ei tuntuisi olevan oikein miltään osin mieluisa. Jumitetaan kiinni jossakin ihmisessä, vaikka suhde kerta toisensa jälkeen epäonnistuu tai siinä on kaikki epäonnistumisen merkit ilmassa: epäluottamusta, salailua tai toisen luottamuksen pettämistä.

Mietin maailman tilannetta. Se vaikuttaa aika pelottavalta, mutta on oikeasti ollut sitä aina. Nykyiset “johtajat” ovat vain antaneet kasvot sille, mitä on aina ollut ja miltä haluamme ummistaa silmämme. Emme halua nähdä itseämme talutettavan kahleissa, mutta niin kauan kuin voin todistaa olleeni olemassa, on meitä ohjailtu ja johdettu enenevässä määrin uhkaillen ja pelotellen.

Tuskin tiesin mitä tuleman pitää, kun aloitin prosessini. Tuskin ymmärsinkään, että mistä on kyse. Tuskin ennätin kyytiin, kun homma oli jo vauhdissa. Pidin vain kiinni kaiteesta ja annoin voimakkaan tuulen ohjata minut sumuun pitkin liukkaita rappusia, silmieni vielä ollessa sidotut.

Alitajunta, tai tiedostamaton mielemme osa, on erittäin mielenkiintoinen. Se, omakohtaisen kokemuksenikin mukaan säilöö suuren osan elämästämme, alusta alkaen. Olen Sielukirjoittamisen menetelmällä tyhjentänyt paperille historiaani yli kahdenkymmenenkuuden muistion verran. Alitajuntamme säilöö tuntemukset, sattumukset ja kokemukset, joita emme ole kyenneet läpikäymään tapahtumahetkellä. Fiksu ja ihan tieteellisestikin tutkittu systeemihän meiltä jokaiselta siis löytyy! Kutsutko sinä usein elämääsi kohtalon johdatukseksi? Jos, niin lue artikkelin loppuun.

On vuoden ensimmäinen päivä. Ei päänsärkyä, kankkusta eikä morkkista. Takana ovat ne päivät, luojan kiitos! Päivä siitäkin huolimatta vaikuttaa yhtä hyvältä kuin eilenkin, vaikka pitäydyin irti juhlinnasta ja riekkumisesta. Sisäinen juhlinta ei kaipaa räjäytettyjä tonneja taivaalla.

Tyttäreni ystävä jätti ääniviestin tyttärelleni kysyen, että aikooko tyttäreni ostaa tälle lahjaa. Ajatus kysymyksen takana oli, että jos ystävä ei saisi vastalahjaa, niin hänkään ei siinä tapauksessa antaisi tyttärelleni ostamaansa lahjaa. Tämä tuotti hetken hiljaisuuden ja hämmennyksen.

Olemme sellaisessa tilassa, että toimimme, mutta emme elä. Näennäisesti elämme kyllä, mutta emme ymmärrä itseämme emmekä näin ollen muitakaan. Olemme oppimamme pohjalta toimivia, mutta joskus täysin irti omista sisäisistä viesteistämme. 

Vertaileminen on heikkoa itsetuntoa. Kun pysähdymme miettimään miksi vertailemme itseämme tai elämäämme muihin, pääsemme aina itsetunnon äärelle ja siellä oleviin säröihin. Kateus voi alkaa pienestä ja jo pienenä, kuten vaillejääminenkin.

Oman edun tavoittelu alkaa pienistä asioista, kuten siitä, saako karkkeja yhtä paljon kuin sisarus tai kaveri. Tällaiset lapsuudessa tapahtuneet riidat ovat aikuisen helposti ratkottavissa: laitetaan puoliksi tai ylimääräinen annetaan vaikkapa aikuiselle riidan sovittelijana toimimisesta. Lapset ovat näin pitkälti tyytyväisiä ja jatkossa osaavat toimia mallin mukaan.

Miten paljon ongelmia alkoholi aiheuttaa omassa tai läheistesi elämässä? Miten olet historiassasi joutunut tekemisiin alkoholin kanssa, esimerkiksi lapsuudessasi? Millaista osaa alkoholi on perheessäsi näytellyt? Onko alkoholismi koskettanut? Oletko ehkä jopa elänyt alkoholistin kanssa? Miten itse käytät alkoholia?

Mitä sisäinen lapsi tai todellinen minä tarkoittaa? Miksi aihetta tulisi edes miettiä? Onko elämä sitten parempaa, jos ymmärrän, että sisäisellä lapsellani on asiaa? Vastaus on: todennäköisesti ja suurella todennäköisyydellä.

Olet ehkä kuullut puhuttavan egosta, valeminästä, jota itse kutsun elämän kolhimaksi kuoreksi. Tämä on mielestäni osuva termi sille osalle meistä, joka kantaa kaiken kaltoinkohtelun ja rajoittuneisuuden – elämän oppiläksyt. Ego estää etenemästä, koska muodostuu pääosin pelosta ja elämänmittaisista huonoista kokemuksista.

Isänpäivä voi vetää monen hiljaiseksi. Ideaalikuva isästä edustaa monelle turvaa, luotettavuutta, järkkymättömyyttä, oikeudenmukaisuutta, puolustamista. Isällä parhaassa tapauksessa on pienelle lapselle uskomaton voima.

Liikunta on hyväksi kohtuudella. Joillakin se voi kuitenkin mennä liiallisuuksiin jopa vuosien ajan. Olemme pakkomielteisiä jahdatessamme täydellistä vartaloa. Ei ihminen kaiketi ole luotu itsensä ylimuokkaamiseen. Nykykulttuurimme pinnalliset odotukset ovat vääränlaista itsensäkehittämistä. Paineet siitä, että näyttäisit joltakin. Miksi? Mitä hyvää ulkonäkösi kenellekään tuo paitsi lisää vääränlaisia paineita?

"Kuolema ei ole loppu vaan alku jollekin uudelle". Kuolema on harha, jumiutunut käsitys elämän päättymisestä. Kuolema on verhottu mustaan, koska ei tiedetä mitä toisella puolella on. Niin, ei kai ole tieteellisesti pystytty todistamaan elämää elämän jälkeen... Silti merkkejä siitä on, jos vain viitsii kaivella, kuunnella ja lukea.