Jatkuva itsensä tai elämänsä vertailu muihin voi kertoa itsetunnon haasteista. Kun pysähdymme miettimään tällaisen vertailun syitä, löydämme usein itsetunnon säröjä. Kun pysähdymme miettimään miksi vertailemme itseämme tai elämäämme muihin, pääsemme aina itsetunnon äärelle ja siellä oleviin säröihin. Kateus voi alkaa pienestä ja jo pienenä, kuten vaillejääminenkin.
Kateellisuuteen taipuvainen mieli saattaa nähdä useissa tilanteissa aihetta kadehtimiseen, vaikka tunteelle ei välttämättä olisi todenperäistä syytä. Kadehtiva mieli kertoo usein sisäisestä puutteen tunteesta – kokemuksesta, että on jäänyt paitsi emotionaalisista tai fyysisistä tarpeista tai huomiosta, jota olisi kaivannut – kuitenkin monesti ihan oikeutetusti, mutta kohde vain voi olla väärä. Kadehtiva mieli on kyllä varmasti jäänyt jostakin paitsi, JOSKUS, aikoinaan, ja tiedostamatta purkaa ahdistustaan ympäristöönsä kuin turhautunut ihminen, mieluummin muita syytellen kuin tutustuen omaan kateuden lähteeseensä.
Kateus on pohjimmiltaan tunne siitä, että toisella on jotain, mitä itse haluaisi tai kokee ansaitsevansa. Se kertoo tyytymättömyydestä johonkin omassa elämässä. Kateus tosiaan on epämieluisaa. Monet ovat tiedostamattaankin kateellisia ja viljelevät pahansuopaa ympärilleen. Kateus sinällään on negatiivinen ja sisältäsyövä tunne, mutta ihminen itse voi muuttaa sen voimavarakseen. Ihminen, joka on työstänyt kateuden tunteitaan, osaa erottaa terveen inspiraation ja ihailun tuhoavasta kateudesta. Hän voi tuntea kaipuuta ja toiveikkuutta ilman katkeruutta.
Esimerkiksi isommat sisarukset tai serkut voivat alkaa kohtelemaan suvun pienempiä lapsia kaltoin, kun tuntevat itse jääneensä syrjään tai saaneensa vähemmän aikuisten huomiota, läsnäoloa tai hyväksyntää. Pienemmät eivät todennäköisesti saa yhtään sen enempää, vaan joutuvat vain isompia lapsia tarkemmin peräänkatsotuiksi. Jotakin asiaa vaille jäänyt lapsi ei ymmärrä, että itsearvostuksen puute ja vaillejääminen ovat syynä pienemmän mollaamiseen, kiusaamiseen tai jopa mukiloimiseen. Lapsi alkaa vertailemaan itseään muihin lapsiin – usein pienempiin, mutta myös ikätovereihin tai vanhempiin lapsiin – joilla näyttäisi olevan sitä, mitä hänellä ei ole tai mistä hän tuntee jääneensä paitsi. Lapsi näkee, että joku muu saa häntä enemmän ja näin saa syyn mollata pienempää. Isomman lapsen silmissä pienempi muuttuu ongelmaksi, joka täytyy pistää ruotuun, ojentaa tai jopa eliminoida, jotta saisi oman osuutensa takaisin.
Lapsi tuntee kateuden usein ihan oikeasta syystä. Asioita on voinut tapahtua epäreilusti vastuuttoman vanhemmuuden vallitessa. Vanhemmuuden puuttuessa tai ollessa riittämätöntä lasten keskuudessa voi kehittyä vahvemman oikeutta korostava dynamiikka, jossa tunteita säädellään epätervein keinoin.
Vanhemmuuden ja selitysten puuttuessa lapsi huitelee tuuliajolla ja noudattaa oppimiaan käyttäytymismalleja aikuisenakin. Ihminen, joka on jäänyt lapsuudessaan jotakin vaille ilman, että olisi työstänyt vaillejäämisen tunteitaan, on myöhemmin kateellinen aikuinen. Ihminen, joka on elänyt suuressa lapsuuden vaillejäämisessä, on kateellinen aikuisenakin esimerkiksi siitä, mitä muilla hänen mielestään on paremmin tai liian hyvin sekä tietenkin epäoikeudenmukaisesti, koska se on hänen (tiedostamaton) lapsuudentraumansa.
Kateellisella ihmisellä on silmälaput, jotka olisi poistettava kaikkien edun nimessä. Kateuden tunteisiin juuttuneella ihmisellä voi olla vaikeuksia tunnistaa omaa kateuttaan, ja hän saattaa nähdä kadehtimansa henkilön esimerkiksi ärsyttävänä onnenonkijana. Kateellinen mieli on erittäin kuluttavaa sekä kateelliselle itselleen että ympäristölleen.
Toisten syyttäminen esimerkiksi siitä, että he uskaltavat haaveilla ja toteuttaa rohkeasti omia unelmiaan on ehkäpä kateellisen ihmisen pahin kipupiste. Nähdä nyt sitä, kuinka joku vaikkapa vuosi toisensa jälkeen edistyy elämässään onnellisena siitä, että on kyennyt tarpomaan elämässään omin avuin eteenpäin. Kateellisen mielikuva tällaisesta ihmisestä on erilainen: "Pyrkyri". "Ylionnellinen". "Ärsyttävä tyrkky". Kateellinen mieli haukkuu toisia, vaikka oman ajatuksensa äärelle pysähtyminen olisi SE juttu. "Miksi minä ajattelen toisista tällä tavalla?"
"Miksi?", on hyvä kysymys. Siihen voi alkaa oikeasti ja rehellisesti vastaamaan tai sitten vain olankohautuksella oikeuttaa omat kaventuneen mielensä selitykset toisten kiusaamiselle. Aikuista (kuten lastakin), joka sättii toisia ihmisiä, kutsutaan kiusaajaksi. Usein kiusataan siksi, että taustalla on kateutta ja vaillejäämisen syviä haavaumia. Tällaisessa tilanteessa aikuinen reagoi tunne-elämän haasteisiin tavalla, joka ei vastaa aikuiselta odotettavaa tunnesäätelykykyä ja itsereflektiota. Tällainen on aikuinen, joka ei ole kasvanut aikuiseksi vaan on hyväksynyt kateuden itsessään – ei tosin omana mielen ongelmanaan VAAN toisten epäreilusti saamina etuoikeuksina ja elämän yleisenä epäreiluutena. Kateellinen ulkoistaa itsensä vastuullisena ihmisenä ja näkee ulkopuolisten ansaitsevan häntä vähemmän, koska kateellisen mieli on jäänyt vaille ja tullut aina kohdelluksi epäreilusti.
Näin kateellinen ihminen alkaa syyttämään toisia ja elää kuvitelmissaan siitä, miten toisilla elämä on niin helppoa. Joillakin voi oikeasti ollakin, sitä emme kukaan kiellä. Kyseessä usein on kuitenkin tavallisen ihmisen mustamaalaaminen oman pahan olon takia. Mustamaalaaminen kohdistuu usein ihmisiin, jotka rohkenevat yrittää, uskaltaa, tehdä sitkeästi töitä ja lopulta onnistua. Tämä musertaa lisää kateellisen jo kauan sitten musertunutta itsetuntoa ja -arvostusta. Että joku muu kykenee siihen, mihin hän ei ole kyennyt?
Tämä on jäätävä tunne, jonka tasolle tipahtaminen on terveellistä. Herätä omalle ajatustasolleen. Herätä ymmärtämään, että oma kateus voi olla täysin perätöntä, kohtuutonta ja perustua valheisiin. Toisten ajatuksellinen ristiinnaulitseminen siitä, että he elävät elämäänsä tai toteuttavat haaveitaan, on ennen kaikkea kateellisen mielen ongelma. Kun opimme tunnistamaan oman sydämemme ääntä ja toimimaan sisäisen viisautemme ohjaamana, kateuden tunteet voivat vähentyä merkittävästi ja muuttaa muotoaan rakentavammaksi energiaksi.
Niin kauan kuin syytämme itsemme ulkopuolisia omista ajatuksistamme, fiiliksistämme tai mistä tahansa, niin kauan tunnemme kateuden rinnassamme.
Itsetunnon ollessa vahva, vertailua tai siitä juontuvaa mustasukkaista kateutta ei esiinny. Tällöin on vain onnea elämästä ja sen mahdollisuuksista. Kateus on lamauttavaa ja energialtaan epäterveellistä. Esimerkiksi jos oma kehonkuva on vääristynyt, voi olla vaikeaa suhtautua neutraalisti hyväkroppaisiin naisiin tai miehiin, jos itse tuntee olevansa siltä osin keskeneräinen tai vajavainen. Kun aloittaa itsensä kanssa syvällisen työstämisen, alkaa ymmärtämään omia kipupisteitään. Työstämisen kautta voi huomata, etteivät samat asiat enää tunnukaan samoilta eivätkä saa aikaan samanlaista keskeneräisyyden tai jopa itseinhon tunnetta kuin aiemmin. Asiat lakkaavat häiritsemästä ja niihin alkaa suhtautumaan mielenkiinnolla, avoimesti. Kateus voi näin muuttaa muotoaan ja vaihtua voimavaraksi.
Ensiaskel kateuden tunteiden työstämisessä on niiden tiedostaminen ja hyväksyminen osana inhimillistä tunneskaalaa, ei tunteiden kieltäminen tai niiltä piiloutuminen. Tiedostamisen kautta voimme alkaa ymmärtää kateuden todellisia syitä ja muuttaa sitä rakentavaksi voimaksi elämässämme.
Maija Luomala, SIELUKIRJOITTAMINEN®-prosessin kehittäjä
