LUOVA KIRJOITTAMINEN JA KIRJOITTAMISEN VAIKEUS

Kirjoittaminen voi tuntua kaukaiselta ajatukselta, jos kirjoittamisen taito tuntuu olevan lukossa tai se ei vain syystä tai toisesta virtaa vapaasti. Kirjoittamisen vaikeus saattaa luoda paineita ja epätoivoa. Joillekin kirjoittaminen taas on hyvinkin luonnollinen tapa ilmaista itseään ja tunteitaan ja jos näin on, voi SIelukirjoittaminen olla ikään kuin kirjoittamisterapiaa. Itselleni kirjoittaminen tunneilmaisussa on aina ollut puhetta helpompi tapa ilmaista päänsisäistä maailmaa, koska kirjoittaessa saa rauhan ajatella ja myös tuoda asioita omatahtisesti julki. Monesti keskustelut ovat tuntuneet jopa liian nopeatempoisilta, mikä taas on tuntunut rajoittavan itseilmaisua luoden turhautuneisuutta. Kirjoittaminen voi parhaimmillaan olla turvallinen tapa saattaa omat tunteensa näkyväksi itselleen ja muille.

 

luova kirjoittaminen, luovan kirjoittamisen kurssi

 

Entäpä, jos tunnistaa kirjoittamisen olevan se oma juttu ja että se tuntuu hyvältä, muttei ihan siltikään oikein tunnu saavan flow'ta kulkemaan? Oma kirjoittamiseni sai kertarysäyksellä potkua ja syvällisempää draivia Sielukirjoittamisesta, joka on tavallisesta kirjoittamisesta täysin poikkeava kirjoitustapa. Miten Sielukirjoittaminen sitten eroaa tavallisesta tunnekirjoittamisesta tai luovasta kirjoittamisesta? Sielukirjoittamisessa ei tehdä tietoisen mielen kautta oikeastaan juuri mitään, kun taas monissa muissa kirjoittamiseen painottuvissa kursseissa keskitytään tuottamaan sisältöä tietoisen puolen kautta.

Sielukirjoittamisessa ei anneta varsinaisesti mitään teemaa tai valmista ajatusta, vaan jokaisella kirjoittaminen avautuu itselleen ensisijaisesta aiheesta. Tämä poistaa kirjoittamiseen liittyvän mahdollisen suorituspaineen, koska Sielukirjoittamisessa ei ole varsinaista päämäärää tai tavoitetta ja tähän on hyvä pyrkiä – ainakin alussa. Teksti pyritään tuottamaan täysin käyttämättömistä resursseista, joihin käsiksi pääseminen voi muilla tavoin olla hyvinkin haastavaa.

Vaikka Sielukirjoittaminen on luovaa kirjoittamista, se toteutetaan täysin eri menetelmällä, irrallaan tietoisesta mielestä. Tämä kirjoittamisen menetelmä sopii erityisesti silloin, jos ei tunne saavansa paperille aikaan mitään – tahdostaan huolimatta. Sielukirjoittaminen on kerta toisensa jälkeen auttanut metodia käyttäneitä luomaan sisältöä, joka koskettaa vastaanottajaansa yhtä syvällisesti kuin sitä kirjoittanuttakin. Sielukirjoittamisen luovan kirjoittamisen kurssilla toki suosittelemme tietoistakin kirjoitustapaa mielen tyhjentämiseen. Teemme kurssilla tavallaan myös luovan kirjoittamisen harjoituksia, päämääränä kuitenkin mielen rauhoittaminen ja stressin vähentäminen.

Sielukirjoittaminen on mieltä rauhoittava metodi, joka suo rauhoittumisen mahdollisuuden milloin tahansa kellosta tai paikasta riippumatta. Kynän ja paperin voi ottaa käteen lähes missä tahansa ketään häiritsemättä. Tervetuloa alitajuiselle luovan kirjoittamisen verkkokurssille!  • 

 

 

allekirjoitus kuva

Maija Luomala, SIELUKIRJOITTAMINEN®-prosessin kehittäjä

tai

 


 

Mitä on SIELUKIRJOITTAMINEN®?

Sielukirjoittaminen on tehokas työkalu piilotettujen ja pinnan alla piilevien tunteiden ja asioiden vapauttamiseen, jotta elämä voisi tuntua omanlaiselta kaikilla osa-alueillaan. Lue lisää > 

 


 

Heräsikö ajatuksia?

 

 

 

 

Jaa somessa!
Tallenna
Evästeasetukset
Käytämme evästeitä varmistaaksemme, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustollamme. Jos kieltäydyt evästeiden käytöstä, tämä verkkosivusto ei välttämättä toimi odotetulla tavalla.
Hyväksy kaikki
Hylkää kaikki
Analytiikka
Työkaluja, joilla analysoidaan tietoja verkkosivuston tehokkuuden mittaamiseksi ja sen toiminnan ymmärtämiseksi.
Google Analytics
Hyväksy
Hylkää
Mainonta
Jos hyväksyt, sivulla olevat mainokset mukautetaan mieltymystesi mukaan.
Google Ad
Hyväksy
Hylkää