Sielukirjoittamisen muistio 7/2015. Artikkelissa mahdollisesti mainitut nimet on muutettu. Äitisi sai tiedon sairastumisestaan ja keskustelitte aiheesta. Samalla kuuntelitte rauhallisia mantrakappaleita. Se on nyt teidän kaikkien yhteinen kappale ja voitte pitää sitä muistona, kun mietitte yhteisiä hetkiä. Itket ikävääsi. Se on sama tunne, mikä sinulla oli pienenä kun jäit yksin. Pelkäsit aina äitisi kuolemaa. Olit niin surullinen ja peloissasi yksin, että se tuntui kuin kuolemalta. Se oli yhtä lopullista ja luulit menettäväsi äitisi ikuisuuksiksi. Se oli aito pelon tunne menettämisestä. Se on menettämisen pelko. Ja samalla kuoleman pelko. Silloin pelkää toisen ihmisen poistumista ja ikävää. Se on ehkä ainoa asia, joka kuolemassa on pelottavaa. Pelkoa luopumisesta ja siitä, miten elämä jatkuu ilman sitä, joka on aina ollut elämässä mukana.
Kuolema on kuitenkin lohdullista, sillä siellä on kaikki. Se on jotain suurta. Siellä on sitä, mitä oikeasti olemme. Kuolemassa pääsemme kotiin. Se on lämmin tunne ja siellä on vain puhdasta rakkautta joka puolella. Se ei ole taivas, ei niin kuin meille on opetettu, vaan se on me kaikki. Se on rakkaus, suurempi kuin kuin mikään, mihin me olemme tässä elämässä tottuneet. Se on suurta hämmästystä ja oivallusta, se on totuuttakin tietyllä tavalla, kun oikeat ajatukset ovat ainoita, jotka ovat olemassa. Ei ole kuoria eikä ulkonäköjä. On vain energia, joka meissä on aina ollut, mutta jota emme välttämättä koskaan ole saaneet ulos, koska kuoremme on peittänyt sen alleen.
Se on harmi. Odotamme koko elämämme päästäksemme itsestämme ulos ja tunnet olevasi yksi onnekkaista. Sinä ja minä. Minä olen onnekas. Minä olen saanut ääneni kuuluviin jo elinaikanani. Se ei ole ollut helppoa. Tie on ollut kaikkea muuta kuin suora. Se on kuitenkin ollut välttämätön, jotta olet se, mikä nyt olet.
Ei kuoleman tarvitse olla vakavaa. Tietenkin se on rankkaa aikaa, mutta vanhan ihmisen kuolema on luonnollista. Kuoleman ei tarvitse poistaa elämää ympäriltään kuitenkaan. Elämä jatkuu totuttuun tapaan ja me kaikki tapaamme vielä, siellä, missä sinäkin kävit. Se on elämän alkupaikka, ihana ja lämmin. Siellä on kaikki ja me kaikki. Se on paikka, josta ei halua lähteä pois. Oikea koti. Rakkauden lähde. Sille me olemme vain hahmoja, vääristymiä todellisuudesta kaikin tavoin. Kun kuolemme, me menemme sinne.
On oikein olla rehellinen ja myöntää ettei osaa kaikkea. Se on ok, ymmärrätkö? Sinä et ole yli-ihminen ja osaat paljon kaikkea, mutta insinööri tai autonkorjaaja et ole eikä sinun kaikesta tarvitsekaan olla kiinnostunut.
Seuraa Sielukirjoittamisen joulukalenteria täällä >
