Sielukirjoittamisen muistio 7/2015. Artikkelissa mahdollisesti mainitut nimet on muutettu. Mirka aloitti kiusaamisesi heti, vasta kun olit päässyt eteiseen. Mirka tuli lällättämään sinulle ja sanoi: ”Ootko yksin? Voi sua raukkaa, mitäs ny tehää?” Itkit ja olit surullinen. Se jatkoi kiusaamistaan ja aloit huutamaan niin kovaa kuin pystyit, että: ”Mee pois! Mee pois!”, jolloin Mirka lähti huutaen ”vitun hullu” perässään. Vastasit, että: ”Ite oot! Mee helvettiin siitä kiusaamasta!” Mirkan äiti Orvokki saapui paikalle ihmetellen, että mikä oli hätänä. Kerroit Mirkan tulleen heti kiusaamaan sinua ja ettet kestänyt sitä enää etkä sitä paikkaa. Kerroit haluavasi heti pois ja pyysit Orvokkia soittamaan äidillesi tai viemään sinut jonnekin lastenkotiin mieluummin. Kerroit, että sinulla on Mirkan kanssa kamalaa. Orvokki otti sinut syliin ja lohdutti sinua. Mirka oli koko ajan vieressä. Sanoit hetken päästä: ”Mee jo siitä viittoilemasta, mä en mee minnekään!” Orvokki tiedusteli, että mitä Mirka viittoili ja sanoit: ”Näin”, ja näytit samalla kuinka Mirka teki taustalla kaulapoikki-liikkeen.
Näytit sen Orvokille ja Mirka alkoi hengittämään raskaasti, kun sitä alkoi pelottamaan paljastumisensa. Ohjeistit Mirkaa pitämään mielessään, että tästä edespäin kerrot aivan kaiken mitä Mirka tekisi. Mirka sai huutia ja selkäsaunan. Mirka huusi takkahuoneessa ja sanoi: ”Mä sulle näytän!” Huusit takaisin, että: ”Ai minulle vai? Anna tulla!” Se oli hiljaa ja Orvokki sanoi: ”Nyt annat Maijan olla rauhassa tai saat uudestaan köniin – ja Maija kerrot heti, jos Mirka tekee taas temppujaan.”
Olit hyvilläsi, koska sait olla omissa oloissasi ja Mirka touhusi omiaan. Se toi sinulle asioita, kuten leluja, mutta sanoit ”ei kiitos”. Se yritti saada sinua leikkimään, mutta sinä et ollut kiinnostunut. Se oli ärsyyntynyt ja meni huoneeseensa riehumaan. Se huusi ja kiroili siellä, kunnes tuli hetken päästä takaisin kysymään: ”Entä nyt?” Sanoit: ”En. Ihan turhaan.” Mirka meni taas huoneeseensa ja alkoi järjestämään tavaroitaan, minkä jälkeen tuli takaisin luoksesi ja sanoi: ”Anna anteeksi, olen järjestänyt kaiken, tulisitko?” Sanoit, että voit ehkä mennä, jos se ei kiusaa. ”Jos kiusaat, lähden pois ja kerron Orvokille.” ”Mamis”, Mirka vastasi. Vetäydyit sohvaan ja sanoit: ”Leiki yksinäs.” Mirka lähti ja sanoi tekevänsä niin. Olit surullinen ja jäit yksiksesi koko illaksi. Elämäsi oli pääasiassa kaaoksen välttämistä ja tylsyyttä.
Heräsit itsekin siihen, että kiusasit tai kaltoinkohtelit ystäviäsi. ”Iina, olen pahoillani! Olen kamalan pahoillani! Olen kamala ihminen. Et ole tehnyt minulle mitään pahaa, sinä et ansaitse tätä, et keneltäkään! Anna anteeksi, Iina, anna anteeksi!”
Itkit ja halasit Iinaa ja anelit anteeksiantoa. Iina oli hiljaa. Iina ei kertonut äidilleen ja se oli viimeinen kerta kun koskaan leikitte yhdessä. Sanoit äidillesi, ettet halua enää mennä Iinalle, kun olit syyllisyyden tuskissasi ja pelkäsit asian tulevan esiin. Koska pelkäsit, et enää halunnut olla Iinan kanssa. Iina yritti joskus soittaa sinulle ja kun äitisi pyysi sinua puhelimeen, vastasit: ”Minä nukun”.
Sinä pakoilit totuutta. Huomasit itsekin kykeneväsi pahoihin tekoihin ja se teki sinusta surullisen. Ymmärsit olevasi samanlainen kuin sinuakin pahoinpitelevät ihmiset ja huomasit myös, ettei olosi helpottanutn siitä yhtään vaan päinvastoin. Sinua oksetti ja muistit miltä sinusta aina tuntui oma kiusaamisesi ja nyt teit niin jollekin muulle. Se sai sinut voimaan pahoin. Se oli kamalaa syyllisyyttä ja rankaisit itseäsi satuttamalla itseäsi. Se oli enimmäkseen itsesi lyömistä ja kolhimista. Satutit itseäsi kun olit syyllisyyden tuskissasi. Olit huonovointinen ja vihainen kaikille. Sanoit asioita ventovieraille, kuten: ”Oo hiljaa siinä” ja ”oot idiootti” ja ”noin idiootit tekee”. Saatoit sanoa noin pienemmille lapsille, jotka öykkäröivät kaupassa tai muualla. Sanoit ikävästi sellaisille, joita et uskonut enää näkeväsi uudestaan. Sanoit jollekin lapselle kaupassa, että ”oot idiootti”. Se katseli sinua, ja katseli, ja katseli kaupassa ja sinä viimein tönäisit sitä. Lapsi kaatui ja alkoi itkemään. Menit äitisi luo ja sait rangaistuksesi heti. Lapsen äiti tuli ja ja kertoi äidillesi, että: ”Tyttäresi kävi tönäisemässä meidän lasta, tiesitkös?” Äitisi katsoi sinua ja kysyi: ”Ihanko oikeasti? Kävitkö tönäisemässä tota pientä poikaa Maija?” Vastasit, että: ”Se tölläs ja tölläs koko ajan!” Äitisi oli vihainen ja sanoi, että kotona jutellaan lisää. Tiesit mitä siitä seuraisi. Saisit selkääsi. Sanoit äidillesi, että: ”En välitä enää. Tapa mut.” Äitisi oli vihainen ja sinä olit kivettynyt, tunteesi jäädyttänyt lapsi.
Minä olen nähnyt sen. Pelon kasvot ovat hirvittävät. Pelko on aina läsnä kun tehdään vääriä tekoja. Ne tehdään usein vihan vallassa, jonka perimmäinen tunne on pelko ja suru.
Mitä sairaampia yksilöitä ja karmeimpia tekoja, sitä suurempi pelko ihmisellä on. Se on näille ihmisille piilossa itselleenkin, muutenhan eivät päätyisi sellaisiin tekoihin. Pelkoa voisi sanoa virukseksi. Kun se kerran iskee, se nostaa päätänsä aina kuin mahdollista. Se on paha tauti. Parantuakseen siitä on oltava valmis tekemään töitä ja ymmärtämään sen luonnetta.
Pelko on ihmisen ääni, joka sanoo pahoja asioita. Se on piittaamaton muista, koska sinua on satutettu joskus jonkun toimesta. Pelko haluaa kostoa. Se haluaa valtaa, mainetta ja kunniaa. Se on ihmiskunnan kirous.
Pelko ei auta ketään. Se on omalla puolellaan ja sen tavoitteena on kasvaa ja lamauttaa kantajansa. Se haluaa nauraa lopuksi ja sanoa: ”Sainpas sinut!” Pelko on elämää estävä voima. Se on voima, joka asettaa kaikenlaisia esteitä ja me ihmiset kuuntelemme sitä jopa kyseenalaistamatta sen alkuperää. Monet ajatukset voivat olla pelosta lähtöisin. Olemme ehkä tottuneet muiden pelkoviesteihin pienestä pitäen ja pelänneet hylkäämistä. Hylkäämisen kokemus nostaa pelon, joka tuntuu kasvavan kasvamistaan. Se on ollut elämässäsi aina. Meidän kaikkien elämässä. Se estää meitä elämästä täysillä. Pelkäämme epäonnistumista. Pelkäämme tulevamme nolatuiksi, hylätyiksi tai huonoiksi ihmisiksi. Tarttumalla toiseen ääripäähän, rakkauteen, näytämme pelolle keskaria. Se on tervehdyttävää. Mutta tämän ei tule koskaan tapahtua omia rajoja rikkoen.
Olemme kaikki tavallamme toimivia yksilöitä ja näemme pelkomme eri tavoin. On oma asiamme huomata, miten pelko elämässämme vaikuttaa. Onko se piilossa? Hyökkääkö se silloin, kun on valinnan paikka? Pelon ääni sanoo: ”Ihan turhaan ees yrität, pysy kotona vaan, parempi ettet tee mitään, epäonnistut”. Toinen ääni on hiljaisempi. Se sanoo: ”Mitä jos kokeilisit?” tai "Teet väärin." Se on kiltti ja hiljainen. Se on ääni, joka tulee myös valinnan hetkellä. Se on toive muutoksesta. Se on ääni, joka ei pidä mölyä itsestään. Se on ääni, joka auttaa meitä kehittymään ja kulkemaan oikeaan suuntaan. Se on ääni, joka kantaa pitkälle.
Pelko pitää paikallaan, muuttumattomana, kun ”mikään ei muutu kuitenkaan”. Pelko positaa meiltä toimintakyvyn, se lamauttaa ja ottaa pois mahdollisuudet ja jättää jäljelle ongelmat ja paniikin. Pelko on oikein huonoa seuraa. Silti se on mukanamme aina, kun teemme ratkaisuja ja innostumme hetkellisesti jostakin sen pienen äänen aloittamana. Pelko jyrää sen äänen ihan lähes poikkeuksetta. Pelko löytää aina miljoona syytä sanoa ”ei” ja tuhat syytä olla tekemättä mitään.
Haluaisin ketoa sinulle yhdestä virpomisjutusta, kun olitte Lillin kanssa naapureissa virpomassa. Kerran yksi mies avasi oven ja sanoi: ”Täältä löytyy kaikenlaista munaa, tulkaa sisään odottamaan.”
Sanoit: ”Ei, me voidaan hyvin odottaa ulkopuolella.” Mies vastasi: ”Ei kun tulkaa sisään vaan, tässä menee hetki, teille tulee kylmä muuten.” Sanoit äitisi kieltäneen teitä menemästä sisälle ja kiitit miestä. ”Äitis on fiksu”, mies sanoi ja jatkoi: ”Oottakaa hetki.” Sanoit Lillille, että: ”Me ei mennä sisään Lilli, ei ikinä! Se voi tehdä meille pahaa.” Jäitte odottamaan oven taakse, muttei se koskaan tullut takaisin. Lähditte hetken päästä.
Pistitte sen miehen kerran myös juoksemaan turhan takia. Sanoit: ”Tässä kosto odottamisesta, älykääpiö!”, ja menitte pusikkoon piiloon. Sanoit Lillille, että: ”Kostetaan sille! Se antoi meidän odottaa eikä aikonutkaan tulla takaisin! Inhottava ukko.” Se oli talo kotikatusi päässä, harmaa, rapattu.
Seuraa Sielukirjoittamisen joulukalenteria täällä >
