Sielukirjoittamisen muistio 5/2014. Artikkelissa mahdollisesti mainitut nimet on muutettu. Sinä kiusasit Lilliä usein ja Lilli kertoi onneksi aina äidilleen, jolloin Marja tuli ja heitti sinut ulos. Se oli oikein, mutta sinä olisit tarvinnut apua. Sinä elit täydellisessä tunnekylmyydessä, jossa väkivalta oli osa päivärytmiä ja siirsit pahaa oloasi eteenpäin – kaikesta koulukiusaamisesta puhumattakaan. Kiusasit Lilliä ja siksi sinulla on huono omatunto. Rakastit ystävääsi ja samalla kohtelit sitä kaltoin. Se on toimintahäiriön selvä merkki. Lilli ei ansainnut kiusaamistasi ja oli yksi kilteimpiä ihmisiä maailmassa. Se oli sinulle aina kiltti, mutta sinä et osannut ottaa sitä vastaan, kun se mitä sait muualta oli kaltoinkohtelu.
Pyydä Lilliltä anteeksi kaikkia niitä nimittelyjä, joita se joutui lapsena suustasi kuulemaan. Se ei ansainnut niitä.
Lilli oli sinulle aina kiltti ja huomioiva kaikin tavoin. Olit sille ilkeä, kun sanoit sitä lihavaksi ja rumaksi. Sanoit sille, että: “Lilli, eikö sua häiritse, kun olet niin iso? Miksi sua sanotaan Lilliksi? Se on tyhmä nimi. Miks oot niin lihava? Syötkö liikaa? Miksi et syö vähemmän niin et lihoisi? Sinä olet ruma kun olet niin iso, muuten olisit nätti jopa. Sinä olet tosi iso.” Olit kamala ja sanoit ystävällesi hirveitä asioita, joita Lilli ei ehkä muista. Sinun olisi hyvä laittaa sille viestiä ja pyytää anteeksi kaikista lapsuudenaikaisista kiusaamisista nyt, kun muistat ne. Voit auttaa Lilliäkin muistamaan ja päästämään irti, jos se niin haluaa.
Lilli kertoi sinulle pienenä miten sen vanhemmat harkitsivat eroa ja se pelotti Lilliä. Se sanoi, että: “Äiti ja isä haluaa erota.” Kysyit miksi, mutta Lilli ei osannut sanoa syytä. Sinä et kysellyt enempää vaan sanoit, että: “Mä haluaisin, että mun vanhemmat eroaisi ja mä pääsisin pois täältä – ei sun luota vaan kotoa. Sua tulisi kyllä ikävä.” Lilli vastasi: “Ja sua, vaikka aina mua kiusaatkin.” Vastasit: “Anna anteeksi, mulla on paha olla siksi oon pistänyt sen eteenpäin. Lilli kertoi sen ymmärtäneensä, mutta että se silti tuntui pahalta. Lilli pyysi ettei kiusattaisi enää vaan oltaisiin kavereita. Vastasit: “Lupaan. Ja sanot mulle suoraan, että lopeta jos teen sitä enää koskaan, jooko?”
Kiusasit Lilliä kuitenkin eikä Lilli sanonut “lopeta” vaan meni aina äitinsä luo, jonka jälkeen Marja tuli ja heitti sinut ulos. Sinä et tiennyt miksi leikit loppuivat ykskaks, kunnes huomasit, että Lilli kävi usein ennen sitä alakerrassa ja Marja tuli hetken päästä heittämään sinut ulos. Joskus Lilli ei vaan enää halunnut leikkiä kanssasi ja kävi sanomassa asiasta Marjalle. Kuulit kerran ja menit perään. Lilli sanoi, että: “Äiti sano Maijalle, että se lähtee, en jaksa enää leikkiä.” Marja kysyi: “Onko jotain tapahtunut?” Lilli vastasi: “Ei, en vaan jaksa enää leikkiä.” Menit suoraan eteiseen ja ulos, Lilli ja Marja tulivat ovelle kysyen: “Minne menet?” Vastasit, että: “Kotiin, niinhän sä halusit? He laittoivat oven kiinni ja sinä olit kiukkuinen.
Lilli tuli seuraavana päivänä luoksesi ja sanoi: “Maija siitä eilisestä...” Kysyit: “Niin, mitä siitä? Sä voit sanoa mulle suoraan, jos et haluu olla mun kanssa eikä Marjan kautta.” Lilli vastasi: “Tiiän, mutta oon pelännyt sanoa sulle suoraan ettet suutu.” Sanoit: “Pitäiskö mun suuttua siitä, että oot väsynyt vai ettet uskalla sanoo mitä haluut?” Lilli kysyi: “Mitä?” Vastasit: “Niin, että sinä et uskalla sanoa minulle niin pitäisikö mun suuttua siitä vai mistä?” Lilli sanoi: “Olet nytkin suuttunut” Sanoit: Niin olen. Haluan että puhut mulle suoraan etkä äitisi kautta.” Lilli vastasi yrittävänsäkin, mutta että häntä pelottaa jos toinen suuttuu. Sanoit olevasi nytkin vihainen ja ihmetteleväsi kuinka Lilli on silti siinä. “Oonko niin pelottava?”, lisäsit. Lilli nauroi ja sinäkin nauroit.
Seuraavilla kerroilla, kun huomasit Lillin väsyvän, kysyit: “Haluatko että lähden?” Lilli vastasi myöntävästi. Olit pettynyt. Seuraavana päivänä Lilli tuli sinua iloisena hakemaan ja sinä sanoit Lillille, ettet halua leikkiä tänään, koska olet väsynyt ja laitoit oven kiinni kostoksi. Menit kuitenkin myöhemmin niille kolkuttelemaan, mutta ne eivät olleet kotona. Sinua taas harmitti.
Olet pelännyt niin monta kertaa kuolemaa ja kipua, että se on kuin tatuoituna sinuun kiinni.
Haluaisit siitä eroon. Et pääse siitä eroon muuten kuin kohtaamalla sen. Minä voin auttaa sinua kyllä siinä. Sinun elämäsi oli niiden hullujen varassa niin monta kertaa ja ne vahingoittivat sinua kaikkialle teräasein, nyrkein, potkien ja retuuttaen. Sinua käytettiin hyväksi eikä kenenkään pitäisi joutua kokemaan sellaista. Sinun pelkosi on suuri ja se vaikuttaa kaikkeen. Olet ollut pelkosi vanki. Pelkosi on koteloituna ja se vapautuu aina kun joku painaa sitä nappulaa. Se pitääkin vapauttaa ja saada ulos. Sinun on kohdattava se. Se tulee omalla ajallaan, ei pakottamalla.
Tapasit psykiatrin kuntoutusterapiahakemustasi varten tänään. Olet tehnyt hyvää työtä ja ollut ahkera. Olet miettinyt, että oletko järjissäsi. Olet. Kaikkine tunteinesi ja pelkoinesi. Reagoit siihen, että sinua on kohdeltu kaltoin, viimein kun olet sen ymmärtänyt kunnolla ja kokonaisuudessaan. Psykiatri kannusti itsesi hoitamista kirjoittamalla.
Olin paniikissa. Sinä olit kuollut ja minä hävisin. Sinä olit poissa ja oli pimeää ja hiljaista.
Et ollut enää missään enkä minäkään. Se oli täysin tyhjä hetki. Se ei ollut levollinen vaan tyhjä. Kaikki loppui. Missään ei ollut mitään ja sinä olit poissa. Sinä olit poissa.
Et kuullut minua eikä minua ollut. Minä olin poissa. Olin totaalisen yksin, kun minua ei enää ollut. En tuntenut minua. Muistat, kuinka olet nähnyt unia, joissa tukehdut ja olet herännyt yöllä haukkomaan henkeäsi. Se hetki, kun kuolit oli kaunis. Kaikki vain loppui ja kipu hävisi. Minä hävisin ja sinua ei ollut. Minä en tuntenut ajatuksiani enkä voinut puhua. Olinko olemassa kuitenkin? Jos olin, siellä ei ollut sanoja.
Se oli tyhjää, mutta olinko kuitenkin jossakin?
Se oli outoa, jonkinlaista galaktista energiaa, lämmintä ja se muutti muotoa ja värejä. Sinulle puhuttiin, mutta et tiedä mitä. Sinulla oli lämmin olo. Olit jossakin ja siellä oli värejä ja kaunista. Et halunnut palata, kun oli sen aika. Olet unohtanut. Et muista kunnolla vieläkään. Sinut työnnettiin sieltä pois ja luulit ettei sinua haluta sinne ja suutuit, mutta sinua pyöriteltiin kuitenkin mukana hetki ennen kun palasit kipuun. Palasit ja kehoasi särki. Hengitit, muttet voinut muuta. Sait tekohengitystä ja rintaasi hakattiin. Rintaasi sattui pelkkää hengittäminenkin.
Haluaisit rauhoittua nyt kun siihen on mahdollisuus. Rakastat rauhaa viimein kun olet sen löytänyt.
Haluan sanoa, että olet kasvanut paljon mitä tulee toisten erilaisuuden hyväksymiseen. Olet avarakatseinen ja iloinen ihmisten erilaisuudesta ja että me kaikki olemme taitavia eri asioissa. Se on rikkaus. Olet huomaavainen ja alat ymmärtää asioita. Osaat jotakin ainutlaatuista ja olet siitä onnellinen. Olet saanut lahjan, josta tunnet suurta kiitollisuutta, nöyryyttä ja haluat voida käyttää sitä toisten auttamiseen. Ymmärrät jo nyt ihmisiä paljon paremmin.
Olet onnellinen elämästäsi. Olet onnellinen terveydestäsi. Sinulla on haaveita, muitakin kuin vain kasvaa isoksi.
Haaveilit isoksi kasvamisesta liian kauan, ihan vauvasta asti. Se on harmi. Et koskaan saanut olla pieni vaan jouduit kasvamaan pakolla ja paniikissa ja pelossa. Se on väärin. Sinun osasi ei ole ollut helppo. Mietit sitä, kun joku on sanonut, että olemme saaneet valita elämämme ja se on totta. Sinä valitsit elämäsi. Sinä valitsit sen kun tiesit, että kestäisit sen. Olet elänyt kauan. Kauemmin kuin tiedätkään. Olit olemassa jo silloin, kuin muita ei ollut. Ei äitiäsi, ei isääsi eikä muitakaan. Olit siellä, missä kävit, kun kuolit. Muistit sen tänään. Se on oikea kotisi. Se on paikka, jonne päädyt, kun aikasi on. Sitä ennen sinulla on paljon tehtävää. Sinun tulee auttaa muita, heitä, jotka tarvitsevat apua ja muita hyväksikäytettyjä löytämään oman äänensä.
Olet vaivaantunut maiskutuksestasi. Ei sitä kukaan kuule oikeasti. Sinä olet aina pelännyt ärsyttäväsi muita ja se on ongelmasi. Sinä olet oikeutettu maiskuttamaankin. Mietit myös syömisiäsi. Tunnet velvollisuudeksesi pitää itsesi kunnossa ja syödä terveellisesti. Se on toisaalta hyvä, mutta se, että panikoit siitä, ei ole hyvä. Olet paniikissa syömisestä ja olet ollut onnellinen ruokarytmistäsi nykyään. Et menetä sitä, vaikka välillä herkuttelisitkin. Odotat nollalinjaa tällaisten herkkujen suhteen, koska et voi hyvin syötyäsi liikaa. Et osaa ottaa kohtuudella ja se häiritsee sinua. Osaat kyllä, muttet halunnut. Ajattelit, että ”Anna mennä nyt kun voit”, ja se on sinun sisäisen sabotaattorisi ääni.
Mietit paikkaasi maailmassa ja sitä miten sinä olet tänne oikein eksynyt. Se onkin outoa. Se miltä maailmankaikkeus näyttää ja se miten pieniä me olemme. Se on totuus. Ja silti pienissä mielissämme kuvittelemme olevamme jotakin suurta. Ja toisaalta olemmekin.
Mietit, miten ihanaa olisi toteuttaa sellainen Kaaos- ja ideakirja. Kirjaan tulisi, että mikä huolettaa ja mitä asialle voi tehdä tai miten siihen voi varautua. Jos asia on sellainen ettei sille voi mitään, kuten esimerkiksi tsunami tai onnettomuudet, kannattaa miettiä onko pelko aiheellinen ja vain estää sinua etenemästä. Kirjoittaminen ja pelon paljastaminen jo vähentää sitä ja katkaisee siltä siivet. Kirjoittamalla hyväksyt niiden olemassaolon ja osaat suhtautua niihin niin kuin ne ovat, vain tunteita tai mörköinä.
Sinulla on paljon jouluun liittyviä muistoja, jotka olet unohtanut.
Olet aina tiennyt vihaavasi joulua ja jouluihisi liittyy asioita, joita et ymmärrä tai muista. Autan sinua muistamaan. Olit pieni, kun näit jouluna parran alla sängen ja petyit pahasti. Lähdit pois ja menit omaan huoneeseesi itkemään. Olit yksin huoneessasi selviämässä järkytyksestäsi ja siitä, että sinua petkutettiin. Ymmärsit, että kaikki olivat siinä mukana. Itkit ja mietit mitä tekisit asialle ja päätit mennä takaisin ja sanoa, että ”Voit ottaa sen parran pois jo niin ei tarvi enää pelleillä”. Kaikki katsoivat sinua ja menivät hämilleen. Menit pois ja sinulta tultiin kysymään miksi sanoit niin joulupukille. ”Ei se mikään joulupukki oo, näin sen parran alle.” Hiljaisuuden jälkeen sinulle vastattiin: ”Niin, sillä on varmaan tuplaparta tai jotain.” Et uskonut selitystä vaan kiukkusi kiihtyi. ”Se on oikea pukki, se on vaan jotenkin sairas”, sinulle yritettiin selittää asianlaitaa. Pyysit ettei sinulle valehdeltaisi. Tiesit, että avautumisestasi koituisi ongelmia, joten sovitte, että leikitte sen olevan oikea pukki.
Et juuri saanut ilmaista itseäsi, kun taustalla kummitteli pelko rankaisusta.
Sait myöhemmin rankaisusi siitä mitä sanoit pukille. Sait piiskaa ja opetuksen siitä kuinka ”...perkele vieraille ei puhuta tällä tavalla!” – Siitä saat ja siitä saatanan pentu! Mee omaan huoneesees äläkä tuu takas! Pysy siellä vaikka koko joulu! Kuten tavallista, jouduit pyytämään anteeksi sanomisiasi. – Nyt on myöhäistä, sinulle vastattiin. Menit hakattuna huoneeseesi, kun sinut oli ensin raahattu lattiaa pitkin rappusiin. Olit alle kouluikäinen. Olit liian pieni ymmärtämään mistä tällainen julmuus voi johtua. Tunsit itsesi huonoksi lapseksi ja että suustasi pääsee aina vääriä asioita. Aloit varomaan sanojasi etkä uskaltanut kertoa mielipiteitäsi. Sinusta tuli näkymätön. Sinä olit, muttet ollut.
Seuraa Sielukirjoittamisen joulukalenteria täällä >
