Lapsuuden muistot ja kokemukset voivat jäädä syvälle mieleen, vaikuttaen tapaan, jolla elämme ja koemme elämämme. Sielukirjoittamisen avulla nämä alitajuiset muistot voivat tulla käsiteltäviksi, auttaen meitä ymmärtämään itseämme syvemmin. Seuraavassa muistiossa käsittelen kokemuksia, joita Sielukirjoittaminen on auttanut tuomaan esille. Sielukirjoittamisen muistio 4/2014. Artikkelissa mahdollisesti mainitut nimet on muutettu.
Tämä blogikirjoitus käsittelee lapsuuden traumaattisten kokemusten vaikutusta ja niiden käsittelyä Sielukirjoittamisen avulla. Sielukirjoittaminen on terapeuttinen menetelmä, jossa kirjoittaja antaa alitajuntansa puhua vapaasti ilman sensurointia. Tämän prosessin kautta voidaan päästä käsiksi muistoihin ja tunteisiin, jotka ovat jääneet käsittelemättä. Jaan kokemuksiani menetelmästä ja sen avulla esiin nousseista muistoista.
Sielukirjoittaminen on terapeuttinen kirjoitusmenetelmä, jossa kirjoitetaan vapaasti alitajunnasta nousevia ajatuksia ja tunteita. Tämän avulla alitajuiset muistot voivat tulla käsiteltäviksi, auttaen meitä ymmärtämään itseämme syvemmin. Tässä kirjoituksessa käsittelen kokemuksia, joita Sielukirjoittaminen on auttanut tuomaan esille. Sielukirjoitukset ovat lähes aina tulleet "sinä-muodossa".
Olet oikeutettu väsymykseen eikä sinun tarvitse aina olla niin tehokas kuin olet ollut. Olet jaksanut urheasti. Me olemme. Olet toiminnallinen ja aktiivinen, mikä on auttanut sinua selviytymään näistä traumaattisista kokemuksista ja vaikeista vuosista. Olet piilottanut tunnepuolen ja siksi pystynyt jatkamaan elämääsi ja pysymään pystyssä muutenkin. Olet piilottanut tunnepuolen ja siksi pystynyt tekemään töitä ja pysymään pystyssä muutenkin. Et ole painautunut maahan, vaikka lähellä se on ollutkin. Sinä olet heräämässä eloon viimein ja se tuntuu mukavalta. Sinulla on elämä ja se on ihan oma. Haluaisin paljastaa sinulle jotain, jota et ole muistanut. Se ei ole mitään niin kamalaa kuin mitä tähän asti olet joutunut kokemaan.
Silloin kun olit tarhassa ja kävit päiväunille, unnutit lähes aina. Kerho-ohjaajat huomasivat sen ja tulivat luoksesi kysymään, että onko kaikki hyvin. Sanoit, että on ja jatkoit. Et hävennyt sitä mitenkään. Muut lapset katselivat sinua ja ihmettelivät, mitä teet. Kerroit heille avoimesti, mitä olit tekemässä, käyttäen lapselle tyypillistä sanaa tai ilmausta. Toiset olivat ihmeissään ja kysyivät mitä se on. Ohjeistit laittamaan kädet tietyllä tavalla, ja että se tuntuisi hyvältä. Olit ehkä noin viiden-kuuden vanha. Toiset sanoivat yrittävänsä, mutteivät onnistuneet. He ihmettelivät, että miten saat sen muka tuntumaan hyvältä etkä osannut vastata. Myös hoitajat ihmettelivät, mutta eivät puuttuneet asiaan. He eivät kyselleet mitään, tunsit vain itsesi oudoksi ja erilaiseksi. Olitkin!
Olit hyväksikäytetty kaikin tavoin jo silloin. Perhepiirissä tapahtunut seksuaalinen hyväksikäyttö oli alkanut jo varhain, vaikka en pysty tässä tekstissä käsittelemään yksityiskohtia. Nykyään tällainen jatkuva, normaalista kehitykseen kuuluvasta kiinnostuksesta poikkeava lapsen seksuaalinen toiminta varmaan jo huomataan ja ymmärretään mahdollisena yhteytenä hyväksikäyttöön – ainakin toivon mukaan. Unnuttamisella lapsen kerrotaan hakevan mielihyvän, turvallisuuden tai rauhoittumisen tunnetta koskettelemalla sukupuolielimiään ja toimien luonnollisesti siten kuin hänestä tuntuu hyvältä [1]. Tutkimusten mukaan jatkuva ja pakonomainen unnuttaminen voi joskus – ei aina – olla yksi mahdollisista seksuaalisen hyväksikäytön merkeistä. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen toteaa kirjassaan 'Lapsen seksuaalinen kehitys' (2018), että normaaliin kehitykseen kuuluva unnuttaminen on erilaista kuin traumaperäinen seksuaalinen käyttäytyminen. Jälkimmäiseen liittyy usein pakonomaisuutta ja ahdistusta.
Oman kokemukseni mukaan jatkuva unnuttaminen olikin kohdallani oireilua hyväksikäyttöön ja liian aikaiseen seksuaaliseen stimulaatioon. Unnuttamisen sanotaan olevan normaalia, erityisesti taapero- ja leikki-ikäisille (noin 2-6-vuotiaille) lapsille tyypillistä kehitykseen kuuluvaa kokeilua, ja varmasti näin onkin. Tässä yhteydessä tulisi kiinnittää erityistä huomiota unnuttamisen säännöllisyyteen ja jatkuvuuteen. Näiden perusteella voidaan paremmin arvioida, onko kyse normaalista kehitysvaiheesta vai mahdollisesti oireilusta. Oman kokemukseni mukaan jatkuva unnuttaminen kertoo oireilusta hyväksikäyttöön ja liian aikaiseen seksuaaliseen stimulaatioon.
Haluaisin kertoa sinulle tarinan, jota et varmaan muista. Olit hyvin pieni ja mummilassa yötä.
Sinä ja mummi olitte kahdestaan ja mummi laittoi sinulle ruokaa keittiössä. Olit parvekkeella ja katselit alas keinuja ja mietit miten pieniltä ne sieltä ylhäältä näyttivät. Vertailit omaa keinumisen kokemustasi siihen, miltä keinut näyttivät yläilmoista korkealta katsottuna. Kurkit reunan yli kun halusit saada viivat asettumaan suoriksi keinuissa. Et saanut niitä kun aina jokin sakara osoitti vinoon perspektiivin takia. Siirtelit itseäsi saadaksesi viivat suoraan ja olit vähällä pudota. Mummi ei nähnyt, mutta sinä säikähdit pahanpäiväisesti. Mummin rantapuiston asunto oli en tiedä monennessako kerroksessa, mutta tosi korkealla ja sinä meinasit horjahtaa. Sait reunasta kiinni ja menit alas lattialle ja sydämesi tykytti kamalasti. Mietit olleesi tyhmä kurkotellessasi ja yrittäessäsi saada viivoja suoriksi. Tiesit, että jos olisit tippunut niin olisit kuollut.
Selvitessäsi järkytyksestä menit mummin luo ja kysyit – Kuoleeko jos tippuu parvekkeelta?, mummi vastasi myöntävästi ja jatkoi – Varmasti kuolee. Niska tai selkäranka voi mennä poikki ja siitä ei selviä hengissä. Ethän ole kurkotellut parvekkeelta? – En, vastasit. Mummi jatkoi – Älä kurkottelekaan. Se on tosi vaarallista, voit tipahtaa ja kuolla pikkuinen lapsi. Lupasit olla kurkottelematta ja mummi halasi sinua. – Haluatko nyt tulla syömään? Ruoka on valmista kohta.
Sinä ja mummi olitte paljon yhdessä ja sinulla oli mummin kanssa turvallinen olo. Mummi piti sinusta huolta, mutta vain harvoin näytti kiintymystään.
Mummi ei koskaan sanonut rakastavansa sinua, paitsi silloin, kun kysyit sitä. Hän vastasi, että: 'Tietysti rakastan höpsö', ja olit vastauksesta hyvin onnellinen. Mummin kanssa ruokitte välillä rantapuiston sorsia ja se oli lempipuuhaasi mummin kanssa. Tarkistit aina, että mummilla oli kaapissa leipäpussi ja sorsille ruokaa. Jotkin leipäpalaset olivat homeisia ja ne heitettiin pois. Mummi kyllä tykkäsi sinusta ja sanoi sen omalla tavallaan useinkin. Se sanoi, että: ”Maija, olet suloinen, tykkään sinusta tosi paljon, olet pieni poikanen Maija, vaikka oletkin tyttönen, niin kuin linnunpoikanen tai linnuntyttönen”, nauroit, kuten nytkin kun muisto saa sinut iloiseksi. Mummi sanoi myös, että: ”Sinä olet päivänsäde Maija, olet ihana aarteeni” ja, että: ”Olet ihana ja aurinkoinen pieni tyttö, kerrassaan suloinen, olet ihanin pikkutyttö maailmassa, kaikkein ihanin. Minulla on jo nyt ikävä sinua kun lähdet pois”. – Haluan jäädä tänne, puhu äidille jooko? Saataisiin ola kahdestaan, jooko mummi! Haluan jäädä tänne sinun kanssa. Onko minun pakko mennä kotiin, siellä vaan riidellään, haluan olla täällä, täällä on rauhallista ja ihanaa. Pyydä äitiltä jooko jooko mummi, minä haluan jäädä tänne tosi paljon, vaikka ikuisuuksiksi, ole kiltti mummi!”.
Mummi ei pyytänyt ja olit pettynyt pahasti. Lähdit hakijasi matkaan ja menitte pois. Olit onneton. Sinulle annettiin murusia rauhallisesta elämästä ja sitten se otettiin pois. Sinun toivosi kasvoi ja sitten se repäistiin pois. Se oli väkivaltaa. Sinun olisi pitänyt saada kasvaa rauhallisissa oloissa ilman väkivaltaa, alkoholismia ja hyväksikäyttöä ja saada oikeudenmukaista kohtelua sekä rakkautta ja mukavia sanomisia. Näillä tällaisilla pärjää jo pitkälle. Lapsi ei oikeastaan kaipaa muuta. Olethan sinäkin vinkunut tavaroita ja asioita etkä ole saanut. Ei tavarat ja lelut tuo onnea vaan koti, jossa on turvallista ilman pelkoa. Osaat arvostaa sitä.
Lapsena koettu turvattomuus ja hyväksikäytön vaikutukset voivat jäädä syvälle mieleen ja heijastua myöhemmin elämämme eri osa-alueille.
Sielukirjoittamisen avulla näihin muistoihin voi palata turvallisesti, ja moni on kokenut vapautuvansa lapsuudessa muodostuneista tunne-esteistä kirjoittamalla. Käytännössä prosessi etenee niin, että kirjoittaja varaa itselleen rauhallisen hetken, asettaa itselleen kysymyksen tai teeman ja antaa kynän viedä ilman etukäteissuunnittelua. Omalla kohdallani aloitin kirjoittamalla lapsuuden turvallisuuden tunteesta, jolloin muistot mummon luota nousivat esiin. Kun muistot tulevat tietoisuuteen, voimme antaa niille uuden merkityksen. Sielukirjoittamisen avulla esimerkiksi mummin antama rakkaus ja turva on tullut uudelleen eläväksi, vaikka se olikin jäänyt lapsuudessa murusiksi.
Lapsuuden muistot voivat sisältää paljon kipua, mutta Sielukirjoittamisen kautta voimme antaa näille muistoille uuden merkityksen ja integroida ne osaksi elämäntarinaamme. Olen itse kokenut valtavaa vapautumista ja helpotusta päästessäni käsittelemään traumaattisia muistoja tällä menetelmällä. Vaikka prosessi voi olla tuskallinen, se avaa tien eheytymiseen ja antaa mahdollisuuden nähdä itsensä uudessa valossa – selviytyjänä eikä uhrina. Jos tunnistat omassa elämässäsi käsittelemättömiä tunteita tai muistoja, kannustan sinua harkitsemaan jonkin terapeuttisen kirjoitusmenetelmän kokeilemista, mielellään ammattilaisapua hyödyntäen.
Lähteet:
[1] Lapsen itsetyydytys tai unnutus, Väestöliitto, viitattu 20.11.2019.
