KUN JOULU AHDISTAA – AJATUKSIA JOULUSTA

Käyttäjän arvio: 5 / 5

HyväHyväHyväHyväHyvä
 
Pin It

Haluaisin puhua joulusta ja siitä, miksei aihe tunnu sinällään vielä kovin hyvältä. Joulu ei oikeastaan milloinkaan (ihan viime vuosia lukuun ottamatta) ole ollut lämmin ja kotoisa. Aina on lähinnä keskitytty juoksemaan paikasta toiseen ja syöty syömisestä päästyään. Tällainen ei tunnu kovin houkuttelevalta, riittävältä eikä se ole varmaan tarkoituskaan. Jouluahmiminen tuo morkkiksen eikä joulua pääse pakoon oikein millään, ellei "strutsinomaisesti" työnnä päätään hiekkaan ja leiki kesää. Joulun sanotaankin olevan yhdesäoloa? Jos yhdessäolo ei ole oikeanlaista eikä ihmisiä toisiinsa lähentävää, niin miksi vaivautua? Ehkä yhdessäoleminenkin on pakoilua omista tuntemuksista? Ehkä kokoonnutaan yhteen ei niinkään syvästä rakkaudesta vaan tavasta ja koska "niin on aina tehty". Jopa velvollisuudesta ja tekemisen pakosta.

 

vihaan joulua - kun joulu ahdistaa

 

Joulu kuvaillaan kauniina ja rauhallisena. Tätä mielikuvaa ei haluta rikkoa puhumalla asioista niin kuin ne ehkä oikeasti ovat: kipeinä ja ahdistavina. Valitettavan monissa perheissä tunnutaan lukittuvan lähes tyystin tunnepuolen asioista. Niistä vaan ei puhuta ja niistä hiljetään visusti. Ongelmaa ei poista se ettei siitä puhuta. Kerta kerralta eri aiheisiin tarttuessani huomaan yllättyväni siitä tabujen, häpeilyn ja kieltämisen määrästä, joita me itsessämme ja perimässämme kannamme.

"Vihaan joulua", muistan itsekin sanoneeni. Enää en vihaa, mutta ymmärrän heitä, joita joulu ahdistaa. Joulu voi monessa perheessä aiheuttaa paineita, joista selviämiseen kuluu pitkä aika. Välienselvittelyä, heitteillejättöä, viinasten kanssa lotraamista ihan muistinmenetykseen saakka. Ja vanha viina haiskahtaa julkisissa ehkä jo hyvissä ajoin ennen joulua. Joillekin joulu ei tunnu miltään eikä se herätä minkäänlaisia tunteita.

 

Joulun ristiriitaisuus on tuottava pettymyksiä

Ehkä yhä lapsenomaisesti toivomme joululta jotakin taianomaista, pyhää, syvää ja merkityksellistä. Kova on paine lomapäiville, joiden jälkeen sama arki jatkuu viikosta ja kuukaudesta toiseen. Joulu on voinut myös kyynistää. "En vxxxssa osta kenellekään mitään!", sanoo joku uhmakkaasti asettuen normeja ja yleisiä odotuksia vastaan. Se on monesti joko tai. Ei mitään tai kaikki lasissa. Joulusta ja lahjojen antamisesta kirjoitin artikkelin myös viime jouluna.

Miksi joulu eroaa muista päivistä? Miksei voisi vain olla, lukea kirjoja, kirjoitella? Miksi on tunne, että pitäisi tehdä, ostaa tai suorittaa jotain? Tuntuuko nololta saada lahja, jos ei ole ostanut, tehnyt tai askarrellut kenellekään mitään takaisin? Toiset luulevat ettei lahjan saaja välitä tai ettei antaja ole vastalahjan arvoinen? Taustalla on siis pelko. Pelkäänkö, että minut tuomitaan tai heivataan pois porukasta, jos en toteuta ja tee? Millaista rakkautta ja hyväksyntää se olisi? Onko oikea perhe sellainen, missä rakkautta osoitetaan vain antamisen tai saamisen kautta? Onko perheenjäsenillä velvollisuus antaa ja saada?

 

Mikä arvo antamiselle ja saamiselle annetaan?

Korvaako se tunteiden ilmaisun ja rehellisen kohtaamisen? Annetaanko lahja rakkauden tai kiitoksen osoituksena eikä niin, että asia ilmaistaisiin selkeästi ja yksinkertaisesti yhdistämällä ne sanoiksi.

Rakastan sinua. Olet minulle tärkeä. Kiitos.

Ja tätä kun me niin kaipaamme ihan joka päivä rakkailtamme. Emme lahjuksia ja kiertoteitä rakkauden ilmaisemiselle. Lahjan antaminen on monesti jopa melko persoonatonta ja todellisista tunteista irrallaan.

Pahinta ehkä on se, jos sanat ja teot eivät kulje samaa matkaa. Olet esimerkiksi vuoden päivät puurtanut yksin vailla huomiota ja kiitoksen sanaa. Joskus sinusta jopa saattaa tuntua, että huomaakohan kukaan sinua edes. Ja kun joulu lopulta koittaa, saat läjäpäin lahjoja, jotka ovat manifestoituneet erilaisiksi työtä helpottaviksi välineiksi tai näppäriksi kojeiksi arkiaskareisiin. Tällöin tunnet ehkä olosi tyhjäksi, petetyksi ja väsyneeksi. Ehkä merkityksettömäksi.

Joku on joskus sanonut, että joulu on antamisen juhlaa. Uskallan väittää toisin. Joulu on olemisen juhlaa. Kauniiden sanojen, totuuden ja rehellisyyden juhlaa. Unohda lahjat ja anna jotakin merkityksellistä, jos välttämättä on jotakin annettava. Kirjoita kirje, ole läsnä, kerro tunteesi. Ole paikalla oikeasti, älä kännykän kautta. Ole itsellesi armollinen ja ole läsnä myös itsessäsi ja tunteissasi ilman, että pakenet niitä hösäämiseen ja touhuamiseen. Läsnäolo on usein vaikeinta ja pelottavinta. Siksi, että silloin saattaa huomata eläneensä pitkän ajan omassa todellisuudessaan, irti muista ja lopulta myös itsestään.

Irtaantuminen omasta päänsisäisestä mielikuvitusmaailmasta olisi tervetullutta. Kun uskaltaa ottaa elämän vastaan niin kuin se tulee ilman, että suodattaa kaiken oman kuvitteellisen maailmansa kautta, voi alkaa tapahtumaan suurenmoisia asioita. Kun mielikuvitusmaailma olettamuksineen lakkaavat toimimasta suodattimena todellisen ja kuvitteellisen välissä, kokemukset muuttuvat aidoiksi. • 

 

Lue myös...

JOULUSTA JA LAHJOJEN ANTAMISESTA, JOULUHÖSSÖTYSTÄ VASTAAN >

 

 

 

Maija Luomala, SIELUKIRJOITTAMINEN®-prosessin kehittäjä

tai

 


 

Heräsikö ajatuksia?

 

 

Pin It

Tykkää Facebookissa